Rauha meidän aikanamme?

Olemme esitelleet tässä blogissa suuren määrän historiallisia metaforia kuvaamaan ilmastonmuutosta ihmiskunnan suurena haasteena:

• globaali talvisota (koska yhteinen haaste yhdistää ihmiskunnan)
• historian uusi alku (koska se mahdollisesti rikkoo liberaalin demokratian ja kapitalismin globaalin demokratian)
• uusi teollinen vallankumous (koska siitä saattaa seurata yhtä suuria muutoksia kulttuurillemmme kuin siirtymisestä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan).

Metaforien pointtina on kuvata sitä, miten laajoja ja monimuotoisia muutoksia ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti lopulta tarkoittaa.

Nyt eteen tuli uusi, ilmastokeskustelun uutta vaihetta hienosti kuvaava metafora Viridian design -saitilta. Siinä nykyisiä ilmastopuheita verrataan Britannian pääministerin Neville Chamberlainin kuuluisaan tokaisuun ”Rauha meidän aikanamme” vuonna 1938.

The climate crisis is in its Neville Chamberlain phase right now. People still imagine that a concern with the climate is trendy, and that a judicious head-nod here will mean peace in our time. Those people are not merely mistaken, they are delusionary. They are nodding in disdain at the basic laws of physics. The human race has spent two industrious centuries unearthing the planetary dead and setting them aflame in the sky. There is hell to pay for an affront like that, and it’s all ahead of us in this century.

Emme siis ehkä ymmärrä, miten iso haaste edessämme on. Miten osaisimme sen kuvitella, muuten kuin sodan ja katastrofien kauhuilla mässäillen?

Ympäristöministeri Enestamin kuvitteellinen puhe Nairobin ilmastokokoukselle

Suomen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam puhuu tänään 15.11. Nairobin ilmastokokouksessa. Hän edustaa puheellan koko EU:ta. Emme tiedä vielä mitä hän sanoo, puhe ilmestyy toivottavasti joskus nettiin. Ainakin ministerikokousta voi seurata suorana YK:n ilmastosopimuksen sivuilta.

Olisi hyvä, jos Enestamin puhe olisi suunnattu koko maailmalle, ei vain neuvottelijoille. Tämä vahvistaisi ajatusta siitä, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on meidän kaikkien, ei vain kansainvälisen diplomatian, tehtävä.

Ajatushautomoiden perustehtäviä on ajatella sellaista mitä ei yleensä tohdita ja tuoda keskusteluun uusia näkökulmia. Siksi laadimme kuvitteellisen puheen, jonka ministeri Enestam olisi jossain kontrafaktuaalisessa maailmassa voinut ilmastokokoukselle ja ihmiskunnalle esittää. Se menee näin:

Kunnianarvoisa puheenjohtaja,
arvoisat ministerikolleegat,
hyvät delegaatioiden johtajat,
te kaikki jotka seuraatte tätä istuntoa internetin välityksellä tai kuulette kokouksen kulusta tiedotusvälineistä,

tässä puhuu 25 EU-jäsenmaan ja kahden Unioniin pian liittyvän maan puolesta puheenjohtajamaan Suomen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam.

Teille kellekään ei liene yllätys, että EU:lle ilmastonmuutoksen torjuminen ja YK:n ilmastosopimus Kiotoineen kaikkineen on tärkeä ja rakas juttu. Olemme linjanneet korkean ympäristönsuojelun tason yhdeksi eurooppalaisen politiikan pääperiaatteista. Ilmastonmuutoksen osalta olemme jäsenmaiden kesken päättäneet, että maapallon lämpötila ei saisi nousta yli kahta astetta esiteolliseseen aikaan verrattuna. Näkemyksemme mukaan näin voitaisiin välttää vaarallisen ilmastonmuutoksen globaali uhka.

Edelleen olemme tähän liittyen linjanneet, että meidän poppoon maiden olisi laskettava päästöjään 15-30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja edelleen 60-80 prosenttia vuoteen 2050. Tämä ei ole kellekään helppo tavoite mutta toisaalta ilmastonmuutoksen uhkakin on valtava. Jäsenmaassamme Britanniassa on juuri hiljan laskeskeltu hyötyjä ja haittoja ja tultu siihen päätelmään, että homman hoitaminen kunnialla kotiin eli päästöjen vähentäminen tuolle tasolla maksaisi vain prosentin maapallon bruttotuotteesta, kun taas katastrofaalinen ilmastonmuutos voisi syödä jopa 20 pinnaa maailmantaloudesta. Se ei olisi kivaa kellekään, ei rikkaille eikä köyhille. Siksi pidämme valitsemaamme linjaa entistäkin viisaampana.

Palatakseni globaalin tilanteeseen haluaisin kiinnittää huomionne siihen kuinka paljon on tapahtunut ilmastokeskustelussa sen jälkeen kun vajaa vuosi sitten erosimme iloisissa tunnelmissa Montrealissa Kanadassa. Ilmastonmuutoksesta on tullut kansainvälisessä mediassa kuuma aihe. Nykyään julkkikset poseeraavat tyylikkäiden aikakuslehtien kansissa kertomassa omista ilmastoteoistaan. Yhä useampi ihminen tietää mistä ilmastonmuutoksesta on kyse ja millaisia uhkia se luo. Ilmastokeskustelusta on tulossa osa kansainvälisen politiikan keskiötä ja myös merkittävä sisäpoliittinen aihe monissa maissa.

Hyvät neuvottelijat, tämän kaiken ansiosta työskentelyämme täällä Nairobissa seurataan entistä suuremmalla mielenkiinnolla eri puolilla maailmaa. Haluan kuitenkin muistuttaa, että tätä hypeä tuskin olisi syntynyt ellemme olisi päässeet niin hyvään suoritukseen vuosi sitten Montrealissa. Annoimme pienen positiivisen signaalin ja nyt maailma on tarttunut siihen. Olemme siis oikealla tiellä. Haluan siksi onnitella teitä kaikkia sekä viime että tämänvuotisesta uurastuksesta – te olette todellisia ilmastosankareita!

En silti halua tippaakaan vähätellä sitä kuinka vaikea tie meillä on yhä edessämme. Täällä on jo aiemmin tuotu esille tekemämme selvitys, jonka mukaan nykyisten teollisuusmaiden radikaalikaan päästöjen pudottaminen ei riitä kahden asteen tavoitteen saavuttamiseen.

Lisäksi meillä on kiire. Selvitysten mukaan – esimerkiksi Institute for Public Policy Research julkaisi hiljan tästä aiheesta – päästöt olisi saatava laskuun seuraavan kymmenen vuoden aikana. Globaalisti, ei vain teollisuusmaissa. Kymmenen vuoden aikaikkuna tarkoittaa sitä, että sen on tapahduttava vuonna 2013 alkavalla sopimuskaudella. Tuon tavoitteen saavuttaminen on nyt vahvasti meidän käsissämme, arvon kolleegat.

Siksi meillä ei ole varaa hallinnolliseen jaaritteluun tai välikokouksiin. Hihat on käärittävä kainaloita myötä joka ainoa aamu kun näissä merkeissä tapaamme. Minä ja kaikki muut eurooppalaisten delegaatioiden jäsenet olemme sitoutuneet paiskimaan seuraavat kaksi ja puoli vuorokautta intensiivisesti töitä, jotta saamme maailmalle lähtemään taas selkeän positiivisen signaalin. Sitten voimme lähteä kotiin ja olla aidosti kuten kaikki todelliset voittajat, väsyneitä mutta onnellisia.

On selvää, että meillä teollisuusmailla on ensisijainen vastuu tämän koko ilmastosavotan klaaraamisesta – näinhän sovittiin jo Riossa 14 vuotta sitten. Emme aio jatkossakaan vaatia, että te huonommista taloudellisista lähtökohdista ponnistavat maat lopettaisitte vaurastumistanne. Tulemme tukemaan teitä siinä taatusti ja yhä enemmän ja helpottamaan hyppyänne suoraan ilmastoystävällisiin ratkaisuihin. Silti tarvitaan yhä tiukempaa yhteen hiileen puhaltamista ja ratkaisujen jakamista. Tässä on pakko olla avoin ja rehellinen. Ilmastonmuutoksen torjumisen on yhdistettävä ihmiskuntaa, ei jaettava sitä yhä tiukemmin leireihin – meidän on uudella tavalla tultava siskoiksi ja veljiksi keskenämme.

Tämä kysymys on entistä vahvemmin edessämme täällä Nairobissa, keskellä maapallon köyhintä maanosaa Afrikkaa. On selvää, että Afrikan maiden – tai tarkkaan ottaen niiden kansalaisten – nostaminen köyhyydestä on koko maailman asia. Sitä emme unohda. Afrikan taakka ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta on muita pienempi. Sitä vastoin afrikkalaiset joutuvat kärsimään ilmastonmuutoksen vaikutuksista muita enemmän.

Tämä ei tietenkään ole reilua, ei minkään kulttuurin mittapuulla.

Lupaamme auttaa Afrikan maita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Samalla sitoudumme kohdistamaan myös entistä enemmän toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi Afrikkaan. Hyvin toteutettuna nämä molemmat komponentit, sekä ilmastonmuutoksen torjunta että siihen sopeutuminen, voivat edesauttaa Afrikan nostamista köyhyydestä. Tämä onkin uusi sloganimme: Teko ilmaston puolesta on teko köyhyyttä vastaan! Uskomme vahvasti win-win-ajatteluun, myös tässä.

Tähän uuteen ajattelutapaamme liittyen en malta olla kertomatta tarinaa tämän hetken ehkä kuuluisimmasta maamiehestäni, nörtistä nimeltä Linus Torvalds. Hän on se kaveri joka loi avoimeen lähdekoodiin perustuvan Linux-käyttöjärjestelmän. Linux on se järjestelmä, jota kaikki maailman tietokonetta käyttävät ihmiset, niin köyhät kuin rikkaatkin, voivat käyttää ilman lisenssimaksuja. Me kaikki voimme myös osallistua käyttöjärjestelmän kehittämiseen, päästä käsiksi sen lähdekoodiin.

Linus ja hänen kolleegansa kehittävät järjestelmän ihan ilman palkkiota, vain siksi että he kokivat tarvitsevansa parempaa käyttöjärjestelmää. Sitä tehtiin ja tehdään yhteistyössä ympäri maailman, monet pelkästään siitä ilosta että saavat olla mukana jossain suuressa. Se tuntuu sankarilliselta ja hienolta.

Mitä me täällä ilmastokokouksessa voimme oppia Linuksen ja hänen Linux-ritareiltaan? Ainakin sen, että on mahdollista luoda uusia toimintatapoja joilla saavutetaan ennennäkemättömiä asioita. Samoin kuin sen, että eri kulttuureista tulevat ihmiset voivat yhdessä dedikoitua tekemään suuria asioita ja vieläpä hyvin pyyteettömästi. Ihan konkreettisella tasolla uskon, että avoimen lähdekoodin tyypistä ajattelua tarvitaan ilmastonmuutoksen ratkomisessa, esimerkiksi levittämään puhtaampia teknologioita.

Arvoisat kolleegat,
demokratia on eurooppalaisten kansojen jakamista arvoista perustavin. Demokratia tarkoittaa sitä, että kansalaiset ovat mukana päättämässä yhteisestä tulevaisuudestaan ja että heillä on mahdollisuus ilmaista omaa ääntään heille tärkeistä asioista. Lähtökohtana on siis oltava, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. Tämän asian toinen puoli on se, että päätöksiä toimeenpanevalla taholla on oltava riittävät resurssit tehtävänsä suorittamiseen.

Ilmastonmuutoksen torjumisen on tapahduttava demokraattisesti. Tämä tarkoittaa, että kaikkien maailman maiden ja niiden kansalaisten on oltava osallisia tässä prosessissa, meidän on saatava heidät tukemaan päätöksiämme. Tämä on yksi suurimmista haasteistamme jatkossa. Ilman tavallisten ihmisten mukanaoloa emme toisaalta kykene toimeenpanemaan sellaisia toimia, joilla pääsemme kahden asteen tavoitteeseen.

Meille Euroopassa ilmastonmuutoksen torjunta on erityisen tärkeää juuri demokratian turvaamisen takia. Jos haluamme ylläpitää demokraattisen päätöksenteon vaikutusmahdollisuudet, on meidän huolehdittava taloudellisen ja muun kehityksen vakaudesta. Viitaten edellä jo mainittuun brittiläiseen tutkimukseen on selvää, että riehantunut ilmastonmuutos veisi tämän pohjan. Se olisi paha juttu demokratialle ja sen uskottavuudelle – meidän uskottavuudellemme. Ainakaan itse en halua joutua selittelemään lastenlapsille mitä ihmettä tein demokraattisen järjestelmän palvelijana, jos en kerran onnistunut estämään tulevia katastrofeja.

Arvoisat delegaatit, ilmastonmuutoksen torjunta on tekoja demokratian puolesta!

Mennäkseni vihdoin näistä ylevistä sanoista konkretiaan haluan nostaa esiin muutaman eurooppalaisen aloitteen. Meillä on Euroopassa monia konkreettisia järjestelmiä, jotka tarjoavat kannustetta ilmastotekoihin. Yksi sellainen on päästökauppajärjestelmämme, johon myös monet Yhdysvaltain osavaltiot ovat nyttemmin liittyneet. Se on luonut uuden markkinamekanismin päästövähennyksille.

Jatkossa päästökauppa laajenee uusille sektoreille. Kohta mukaan tulee lentoliikenne. Muuten, jo nyt me suomalaiset delegaatit maksamme tämän matkan päästöistä melko käyvän hinnan. Niillä rahoilla istutetaan metsää Maliin.

Eikä tässä vielä kaikki. Jossain vaiheessa päästökauppa ulotetaan yritysten ja julkisten instituutioiden ohella myös yksityisille kansalaisille. Alamme pian yhteistuumin suunnittelemaan järjestelmää, jolla jokaisen eurooppalaisen päästöt mitataan ja jaetaan myöhemmin henkilökohtaisina, tasasuuruisina kiintiöinä. Tämä tarjoaa aivan uudet mahdollisuudet osallistaa kansalaiset ilmastotekoihin, antaa itse kullekin selkeät kannustimet olla mukana taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Avaamme näin kansalaisille uusia vaikutuskanavia.

Siinä vaiheessa kun tämä järjestelmä ulotetaan globaaliksi, tulee siitä merkittävä tulonsiirtojärjestelmä. Jos me rikkaassa pohjoisessa haluamme ylläpitää tuhlailevaa elintapaamme, on meidän maksettava siitä etelän köyhille. Eiköhän saada asioihin vauhtia! Etenkin, jos vielä pystymme luomaan tämän rinnalle vahvan järjestelmän, jolla puhtaita teknologioita siirretään pohjoisesta etelään.

Olemme yhdessä jo vuosia sitten näissä kokouksissa päätyneet siihen, että ilmastonmuutos on pääasiassa teollisuusmaiden aiheuttama. Me olemme teollistuneet ja vaurastuneet polttamalla fossiilisia polttoaineita. Olemme valmiita tunnustamaan tästä aiheutuneen velkamme muulle ihmiskunnalle. Siksi EU ehdottaa nyt globaalin totuuskomission perustamista arvioimaan, mikä on rikkaiden ilmastovelka köyhille. Tämän komission työ antaa osviittaa myös tulevan, pian neuvoteltavan sitoumuskauden velvoitteiden jaolle. Sitä tukee konkreettisesti myös edellä mainittu aloitteemme globaalista henkilökohtaisesta päästökaupasta.

Sivutakseni vielä tätä teemaa haluaisin kiinnittää hetkeksi huomion isäntämaahamme Keniaan. Täkäläinen kolleegani, Nobelisti ja apulaisympäristöministeri Wangari Maathai on todellinen ympäristösankari. Hänen johtamansa Green belt movement on esimerkillinen toimija, monessakin mielessä. Yksi monista on se tapa, jolla järjestö on jo kauan tehnyt yhteistyötä pohjoisen toimijoiden kanssa. Satun tietämään, että yksi ensimmäisistä Green belt movementin rahoittajista olivat suomalaiset opiskelijat, jotka vuosia keräsivät ja lahjoittivat rahaa puiden istuttamiseen tänne Keniaan. Se ei ehkä juurikaan pienentänyt maani ilmastovelkaa Kenialle enempää kuin murusen mutta ainakin siinä luotiin tapoja joilla tuota velkaa voitaisiin jatkossa entistä nopeammin lyhentää. Se myös loi molemmissa osapuolissa uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Tämä jos mikä on tärkää.

Hyvät kolleegat, olen pian siirtymässä pois ministerin tehtävistä, tekemässä tilaa nuoremmille. Siksi haluaisin esittää muutaman henkilökohtaisen sanan ilmastonmuutoksen torjunnasta. Olen ollut ministerinä yli 11 vuotta ja kiertänyt ympäristöministerinä näitäkin kokouksia jo kolme ja puoli vuotta. Olemme menneet upeasti eteenpäin, kiitos teille kaikille siitä.

On kuitenkin pakko sanoa, että entisenä paikallishallinnosta vastaavana ministerinä vähän hirvittää joskus tämä toiminnaan tehottomuus täällä. Matkan varrella on tullut monta ideaa, joilla näiden kokousten prosesseja voitaisiin tehostaa ja poistaa turhaa ryntäilyä. Lupaankin kotiin päästyäni käynnistää valmistelun, jonka tuloksena maani voisi rahoittaa YK:n ilmastosopimuksen neuvotteluprosessien arviointimenetelmiä ja niiden tehostamista.

Jätän nämä areenat oikeasti vähän haikeana, sillä tämä asia on tärkeä. Olen henkilökohtaisesti intohimoinen hiihtäjä mutta se on yhä hankalampaa, sillä talvet kotiseudullani saaristossa – yhdessä maailman kauneimmassa sellaisessa – ovat käyneet aiempaa lumettomammiksi.

Suomalaiset ornitologit ovat myös havainneet, että muuttolinnut tulevat keväisin meille saaristoon vuosi vuodelta aiemmin. Ainoa järkevä selitys tähän on ilmastonmuutos.

”Kuu kiurusta kesään” on Suomessa toiveikas sanonta, se ilmaisee kesän lähestymistä pitkän talven jälkeen. Pitäkääkin siis huoli, etteivät kiurut jatkossakaan talvehdi meillä Västanfjärdissä!

Olkoon tämä sanonta siis toiveikas evästykseni teille, oi ilmastosankarit!

Politiikan kieli on talous

Britannian hallituksen tilaama Stern review ilmastonmuutoksen vaikutuksista maailmantalouteen herätti ainakin Britanniassa odotetun (ja ilmeisesti suunnitellun-) kaltaisen kohun. Suomessa asia toki noteerattiin uutisissa mutta kommentteja on tullut melko niukalti (katso toki Talouselämän kolumni). Odotamme yhä suomalaisten huippupoliitikkojen näkemyksiä ilmastonmuutoksen merkityksestä, viimeistään eduskuntavaalikeskusteluissa.

On mielenkiintoista analysoida sitä miten hyvin ja systemaattisesti suunniteltu operaatio raportin julkaisu oli. Britannian hallitus pyrkii selvästi voimalla painamaan ilmastonmuutoksen politiikan keskiöön, sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Tämä ”lanseeraus” tehtiin samalla tavoin kuin suuryrityksessä, joka julkaisee toimintansa mullistavan strategian.

Uutta strategiaa tuettiin näyttävällä selvityksellä (Sternin raportti), julkistamalla yllättävä rekrytointi (Al Gore hallituksen ympäristöneuvonantajaksi), kertomalla uusista tuotteista (uudet hiiliverot, päästökaupan laajentaminen) ja ilmoittamalla toteutusaikataulusta (Britannia haluaa sovittavan Kioton sopimuksen jatkosta viimeistään 2008).

On sinänsä aika ennenkuulumatonta, että maan hallitus palkkaa toisen, suuremman valtion entisen varapresidentin neuvonantajakseen. Ontuva vertaus: miltä kuulosaisi, jos Eero Heinäluoma palkkaisi neuvontajakseen Mona Sahlinin? Hänkin on Goren tapaan sisarpuolueesta, menetti pedatun paikkansa maan tulevana johtajana, on ollut aiemminkin tekemisissä ympäristöasioiden kanssa?

Väitetään, että koko operaatio on osa valtiovarainministeri Gordon Brownin laajempaa kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena olisi rakentaa Brownista, työväenpuolueen tulevasta pääministeriehdokkaasta, uudenlainen, tulevaisuusorientoitunut poliitikko. Tietenkin taustalla on usko ja luottamus siihen, että politiikka kääntyy yhä enemmän juuri tällaisten kysymysten pariin. Olemalla ajoissa näiden teemojen puolestapuhuja voi saavuttaa vaikutusvaltaa, siis saada osakseen sekä äänestäjien että muiden maailman johtajien kunnioitusta ja kannatusta.

Brown ja muu työväenpuolue ei kuitenkaan ole jäänyt odottamaan ilmastonmuutoksen poliittisen painoarvon nousua vaan tekee sitä painoarvoa nyt itse. Maanantain 30.11.2006 mediavyörytyksellä haluttiin kiinnittää sekä brittiäänestäjien että koko maailman huomio ja muuttaa poliittista agendaa sanoen: tämä asia on nyt tärkeä, me olemme tosissamme ja aiomme toimia.

Ainakin Britanniassa vaikutukset puoluepolitiikkaan ovat ilmeiset: myös kilpailevat puolueet, konservatiivit ja liberaalidemokraatit, ovat ilmaisseet olevansa varsin tosissaan ilmastonmuutoksen suhteen ja luvaten valtaan päästessään ryhtyvä toimiin.

Se, että huomion herättämisessä käytettiin nimenomaan taloustieteilijän nimiin laitettua raporttia, kertoo paljon nykyisestä politiikasta. Raportin pääväitehän on, että ilmastonmuutos voi pienentää maailmantaloutta 5-20 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti ilmastonmuutoksen tehokas hillitseminen maksaisi vain noin prosentin maailmantalouden vuosittaisesta arvosta.

Kaikille on ollut kai jo useita vuosia selvää, että käsistä karkaava ilmastonmuutos voi muuttaa merkittävästi maapallon elinolosuhteita, aiheuttaa kaupunkien ja kulttuurien tuhoutumisia ja tuottaa valtavat määrät kärsimystä sadoille miljoonille ihmisille.

Silti moni taloustieteilijä on summittaisesti päätellyt, että välitön, voimallinen satsaaminen tämän kehityksen hillitsimseksi saattaa olla vain tulonsiirtoa nykyisiltä ihmisltä tuleville, parempaa teknologiaa hyödyntäville, vauraammille ihmissukupolville. Nyt saatiin varmistus siitä, että näin ei ole. Ja kun talous on puhunut, kuuluisi politiikan toimia. It’s Economy, Stupid, kuten The Times raportin etusivullaan otsikoi.

Talous, tai paremminkin raha, on politiikan kieli. Tai näin ainakin luulemme. Se, kuunnellaanko Sir Nicholas Sternin ryhmän raportin varoituksia, kertoo paljon siitä miten äänestäjät ja poliittiset päättäjät lopulta yhteisen hyvän ymmärtävät. Onko kattava taloudellinen laskelma riittävä peruste muuttaa yhteiskuntien toimintaa ja politiikan sisältöä?

Mitä kertoo se, jos mikään ei muutukaan? Voimmeko päätellä siitä, että politiikan talouspuhe on lopulta vain kuorrutusta ja pinnallista retoriikkaa?

Entä se, että Maailmanpankin entisen pääekonomistin tutkimus on lopulta se, joka suuntaa politiikkaa? Olemmeko tyytyväisiä ja luottavaisia siihen, että politiikan kysymykset on lopulta ratkaistavissa taloudellisin laskelmin?

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä poliittinen keskustelu kytkeytyy aina erottamattomasti ongelman globaalisuuteen. Kansallisvaltioiden poliitikot voivat aina vedota siihen, että he eivät voi yksin ratkaista globaalia ongelmaa: joku muu on aina enemmän syyllinen tai vastuullinen. Voidaan myös edelleen laskelmoida, että minä, yritykseni tai kotimaani voi hyötyä muutoksesta vaikka muut kärsisivät.

Vaikuttaminen monenvälisiin asioihin on poliitikolle aina suuri investointi. Monesti viisaan poliitikon kannattaa keskittyä ulkopolitiikan sijasta sisäpoliittisiin asioihin, joita äänestäjät lopulta usein enemmän seuraavat. Liehuminen kansainvälinen areenoilla on poissa kotimaanpolitiikkaan osallistumisesta.

Analogiana voisi ajatella kerrostalohuoneistoa ja sen ylläpitoa: Usein on helpompaa ja palkitsevampaa kunnostaa omaa asuntoa tapetoimalla ja laatoittamalla kuin lähteä ajamaan taloyhtiössä putkiremonttia. Uusien tapettien ja kaakeleiden laittaminen omassa asunnossa on kuitenkin turha investointi, jos putket vuotavat ja pilaavat näin paitsi oman myös muiden osakkaiden asunnot. Tiedämme kaikki, mitä vastuullisen asukkaan mielestämme pitäisi tehdä.

Britanniassa tämän kaiken taustalla on yhä muisto imperiumin maailmanherruudest a . Se ajaa tavoittelemaan vaikutusvaltaa kansainvälisillä kentillä. Onneksi välillä myös sellaisten asioiden merkeissä, joissa maailma todella tarvitsee yhdistäjää.

Ekonomistin painava sana ilmastonmuutoksen vaikutuksista

Britannian valtiovarainministerin Gordon Brownin tilaama selvitys ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista on valmistunut ja se julkistetaan ensi viikolla. Maailmanpankin entisen pääekonomistin Sir Nicholas Sternin laatiman raportin tulokset ovat kuitenkin jo vuotaneet julkisuuteen (katso The Guardianin uutinen). Raportin kohahduttava tulos on, että ilmastonmuutos saattaa ajaa maailmantalouden ennennäkemättömään pitkäaikaiseen lamaan. Vastaavasti ripeät toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi kasvattaisivat maailmantaloutta.

Sternin selvityksessä on mallinnettu maailmantalouden kehitystä vuoteen 2100 saakka. Ilmastonmuutoksen suurimmat negatiiviset vaikutukset talouteen aiheutuisivat merenpinnan noususta, joka lisäisi katastrofaalisia tulvia monissa rannikoilla sijaitsevissa suurkaupungeissa.

Sinänsä tässä päätelmässä ei ole mitään uutta. Kasvun rajat -raportissa esitettiin vastaava ajatus jo vuonna 1972. Tasan vuosi sitten kirjan yksi kirjoittajista, norjalainen Jörgen Randers kävi Helsingissä teoksen 30-vuotispainoksen suomennoksen julkistamistilaisuudessa ja analysoi ilmastonmuutoksen vaikutuksia maailmantalouteen melko samalla tavalla kuin Stern raportissaan: ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit lisääntyvät ja investoinnit suuntautuvat yhä enemmän vahinkojen korjailuihin esimerkiksi uuden teknologian kehittämisen sijaan.

Tämä ajatus globaalin kehityksen taantumisesta ilmastonmuutoksen seurauksena on innoittanut myös tämän blogin perustamiseen: Nykyisten poliittisten järjestelmien perustana on pitkälti se, että ne kykenevät tuottamaan kansalaisille suurempaa materiaalista hyvinvointia. Jos tämä kehitys pysähtyy, menettää demokraattinen päätöksenteko nopeasti uskottavuutensa. Ilmastonmuutos voi siis ajaa nykyisen länsimaisen demokratian rappioon ellei se pysty toimimaan nykyistä tehokkaamin ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä.

Guardianin uutisessa siteerataan Britannian hallituksen tieteellistä neuvonantajaa Sir David Kingiä, joka toteaa asiasta osuvasti:

”In my view this is the biggest challenge our global political system has ever been faced with. We’ve never been faced with a decision where collective decision making is required by all major countries.” The timescale too is unprecedented. ”Actions being asked of the political system today are only going to play through into mid-century and beyond. So for the first time we are asking a global political system to make decisions around risks to their populations that are well outside the time period of any election process.”

Kyse on siis pahimmillaan länsimaisen demokratian ”do or die”-tilanteesta: joko on noustava uudelle tasolle tai taannuttava.

Sivuhuomiona voi todeta, että Suomessakin on tutkittu ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia. Tästä kirjoitti esimerkiksi Talouselämä loppukesästä todeten, että Suomi voi hyötyä ilmastonmuutoksesta. Nämä tarkastelut vievät helposti harhaan: jos maailmantalous ajautuu syvään lamaan, ei suomalaisen perunan tai puun nopeutuneella kasvulla ole kovin merkittävää vaikutusta tämän maan talouteen. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia on nykymaailmassa melko turha tarkastella suppealla kansallisella näkökulmalla.