Miten minä voin torjua ilmastonmuutoksen?

Tämä mainos on pyörinyt useiden euroopan maiden televisiossa. Sen takana on Avaaz.org niminen -organisaatio, eräänlainen e-kampanja siis:

Avaaz.org (Our name means “Voice” or “Song” in several languages including Hindi, Urdu, Farsi, Nepalese, Dari, Turkish, and Bosnian) is a community of global citizens who take action on the major issues facing the world today. Our aim is to ensure that the views and values of the world’s people — and not just political elites and unaccountable corporations — shape global decisions. Avaaz.org members are taking action for a more just and peaceful world and a vision of globalization with a human face.

Avaaz pyrkii ratkomaan samaa ongelma kuin Demos Helsinki, tämä blogi ja miljardit kansalaiset ympäri maailmaa: miten me voisimme osallistua tämän abstraktin ja tulevaisuuteen sijoittuvan uhan torjuntaan?

Tämän ongelman ratkaisu on ilmastonmuutoksen kynnyskysymys. Eli ongelman ratkaisu piilee osallisuuden jaossa ja luomisessa. Mitä muuta se voi olla kuin luopumista kulutuksesta ja päätöksentekijöiden painostamista?

Tällä hetkellä ilmastonmuutoksen kentällä näkyy vain objekteja. Ainoa toimija – subjekti – on ilmastonmuutos itse. Tilanne on kiusallinen. Edessä oleva muutos – hyvinvoinnin vapauttaminen hiilidioksiidista – on suuruudeltaan sellainen, että sitä eivät insinöörit, tiedemiehet, byrokraatikot, suunnittelijat ja poliitikot pysty tuottamaan. Se ei ole luonteeltaan enää tekninen ongelma.

Jos poliitiiset päätökset ja teknologinen kehitys eivät yksin ratkaise ongelmaa, mikä sitten? Vaaditaan elämäntapamuutoksia. Ilmastopolitiikan uusi haaste on tarjota tarpeeksi monenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia.

Kaikkia kansalaisia yhtäläisesti koskevat massaratkaisut kuten regulaatio ovat kovia ja kansalaisaktiivisuutta latistavia keinoja. Olisi demokratian kannalta luontavampaa päästä valitsemaan tapansa ottaa osaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kieltoihin suhtaudutaan negatiivisesti, kieltoihin perustuva politiikka on tuomittu häviämään.

Ilmastonmuutos onkin haaste tavallemme tehdä politiikka. Nykyisellään politiikalla on erittäin vähän keinoja vaikuttaa ihmisten elämäntyyleihin – hintaa ja saatavuutta säätelemällä valtio voi pääsee tiettyyn pisteeseen. Valistus on muutoksen edellytys, muttei realisoidu toimintaan ilman palkkioita.

Nyt valittavia eduskunta tulee siis tekemään (toivottavasti) täysin erillaista politiikkaan kuin edeltäjänsä. Politiikkaa, joka on kenties lähempänä itsenäisyyden alun ajan politiikkaa, aikaa jolloin työväen-, talonpoikais- ja porvarisliike mobilisoivat “kenttäänsä” ja kansanedustaja oli yhteydessä edustamiensa ihmisten arkeen muulloinkin kuin ennen vaaleja.

Politiikassa teot ovat totta, puheet (usein) valehtelua

Poliitikon saaminen kiinni (poliittisesta)valheesta on aina vähän kiusallista. Ei ole mukavaa ajatella, että yhteisiä asioitamme hoitavat ihmiset toimisivat vilpillisesti.

Mutta mitä muuta kuin valehtelua on se, jos Suomen suurin puolue Keskusta ilmoittaa vaaliohjelmassaan (sivulla 14) kannattavansa Euroopan komission ehdotusta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20% vuoteen 2020 ja samaan aikaan puolueen puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen (saman puolueen Mauri Pekkarisen tukemana) on tekemässä päätöstä, että Suomi ei tue ehdotusta?

Eikö se, että lupaa jotain ja toimii toisin, ole valehtemista? Vai ovatko Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen eri mieltä puolueensa kanssa?

Vaaleja edeltävä aika on aina lupausten ja sanojen aikaa. Tämä esimerkki todistaa jälleen, että vaalipuheet ovat mitä ovat. Totuuden poliitikoista saa vain seuraamalla heidän tekojaan.

Maailma 28. tammikuuta jälkeen?

Nyt se on tapahtunut. Ilmastonmuutoksesta on tullut valtavirran asia. Viime vuonna maailmalla ja Suomessa sunnuntaina 28. tammikuuta. Se on kaikkien hyväksymä. Ykkösprioriteetti. Asia, josta on moraalitonta vaieta. Ihmisen aiheuttama.

Näin alkaa Demos Helsingin analyysi siitä, mitä nyt tulisi tehdä. Nyt kun yksi virstanpylväs on saavutettu. Lue koko kirjoitus Ilmasto.org -sivuilta.

Tarjolla tänään: Global warming!

Ilmastonmuutoksen arkistumista kuvaa hyvin se, että erilaisissa mainoskampanjoissa vilahtelee erilaisia Global warming -sloganeita. Kyse ei ole vain sähköyhtiöiden tai autokauppiaiden pyrkimyksestä vakuutella omaa vastuullisuuttaan ilmastonmuutoksen suhteen. Nyt ilmastonmuutoksella ratsastetaan mainoskampajoissa, joilla myydään ihan tavallisia kulutustavaroita.

Suurin ja komein näistä kampanjoista on Dieselin Global warming ready -kampanja. Kampanjan kuvissa farkkuihin sonnustautuneet kauniit nuoret ihmiset hengailevat ilmastonmuutoksen runtelemissa turistikohteissa Riosta Venetsiaan ja Manhattanilta Kiinanmuurille.  Kampanjan sivuilla jaellaan myös neuvoja arkisiin ilmastotekoihin: reipas seksi lämmittää huoneilmaa!

Myös roskapostikampanjoiden pyörittäjät ovat havainneet Global warming -otsikon vetovoiman. Alla roskapostisuodattimen läpi tullut Viagra-viesti, jonka otsikko viittaa johonkin ihan muuhun kuin erektiohäiriöihin.

Rauha meidän aikanamme?

Olemme esitelleet tässä blogissa suuren määrän historiallisia metaforia kuvaamaan ilmastonmuutosta ihmiskunnan suurena haasteena:

• globaali talvisota (koska yhteinen haaste yhdistää ihmiskunnan)
• historian uusi alku (koska se mahdollisesti rikkoo liberaalin demokratian ja kapitalismin globaalin demokratian)
• uusi teollinen vallankumous (koska siitä saattaa seurata yhtä suuria muutoksia kulttuurillemmme kuin siirtymisestä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan).

Metaforien pointtina on kuvata sitä, miten laajoja ja monimuotoisia muutoksia ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti lopulta tarkoittaa.

Nyt eteen tuli uusi, ilmastokeskustelun uutta vaihetta hienosti kuvaava metafora Viridian design -saitilta. Siinä nykyisiä ilmastopuheita verrataan Britannian pääministerin Neville Chamberlainin kuuluisaan tokaisuun “Rauha meidän aikanamme” vuonna 1938.

The climate crisis is in its Neville Chamberlain phase right now. People still imagine that a concern with the climate is trendy, and that a judicious head-nod here will mean peace in our time. Those people are not merely mistaken, they are delusionary. They are nodding in disdain at the basic laws of physics. The human race has spent two industrious centuries unearthing the planetary dead and setting them aflame in the sky. There is hell to pay for an affront like that, and it’s all ahead of us in this century.

Emme siis ehkä ymmärrä, miten iso haaste edessämme on. Miten osaisimme sen kuvitella, muuten kuin sodan ja katastrofien kauhuilla mässäillen?

Ilmastokeskustelun uusi aalto rantautui Suomeen – viimeinkin!

Menneellä viikolla suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tapahtui se mikä monissa maissa koettiin jo vuoden 2006 aikana: ilmastonmuutoksesta tuli päivänpoliittinen aihe, joka on yhtäkkiä kaikkien huulilla.

Kaiken aloitti Jorma Ollilan kahden sivun haastattelu Helsingin sanomien Sunnuntai-sivulla. Siinä Shellin hallituksen puheenjohtajana viime keväästä toiminut Ollila sanoi suurin piirtein kaikki ne asiat, joita ympäristöjärjestöt ovat yrittäneet puskea politiikkaan ja julkiseen keskusteluun vuosia: valtioiden on sitouduttava pian tiukkoihin päästövähennyksiin, energiatehokkuutta on lisättävä merkittävästi, ydinvoima ei ratkaise ilmastonmuutosta, parjattu päästökauppa on hieno juttu, kansalaiset on saatava aktivoitumaan päästövähennystalkoisiin.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi ollut ihme jos brittiläis-hollantilaisen energia-alan firman hallitusta pyörittävä huippujohtaja ei olisi havahtunut viime syksyn kuluessa ilmastohaasteeseen. Niin voimallisesti ja säännöllisesti aihe on näkynyt kansainvälisessä mediassa. Toisaalta tuntuu ällistyttävältä kuinka kauan Ollilan ja lukuisten muiden huippujohtajien ilmastotietoisuus uinui. Ilmastonmuutoksen uhasta on kuitenkin puhuttu vakavissaan jo parikymmentä vuotta ja se on vähintään kymmenen vuotta keikkunut erilaisten globaalien megatrendien listoilla. Jostain syystä se ei kuitenkaan taipunut osaksi kuuminta politiikka ja taloutta ennen kuin Al Gore, Hollywood ja Britannian hallitus tekivät siitä vakavan teeman.

Tämän saman Jorma Ollila teki nyt Suomessa. Viimeistään nyt elinkeinoelämän ja politiikan huippunimien oli julistettava ottavansa ilmastonmuutoksen yhtä tosissaan kuin suomalaisista yritysjohtajista suurin.

Ollilan linjoja myötäilevät kommentit saivat vielä lisäpotkua seuraavana tiistaina, kun Ajatuspaja e2 julkisti raporttinsa Onpa ilmoja pidellyt – ilmastonmuutos ja kansalainen. Sen pohjana ollut asennekysely paljasti, että suomalaiset ovat vahvasti ja yksimielisesti huolissaan ilmastonmuutoksen uhasta. Hyvin harva kyseenalaistaa sen tai siihen liittyvien toimien tarpeellisuuden. Raportin tekijät kutsuivat tulostansa tämän yksimielisyyden takia jopa tylsäksi. Eroja eri ihmisryhmien välillä on hyvin vähän.

Raportin mukaan kansalaiset odottavat toimia ennen kaikkea poliitikoilta ja yrityksiltä. Omiin ilmastotekoihin ollaan valmiita mutta tämän ei uskota olevan vielä yhteinen asia: muiden arvellaan olevan nihkeämpiä ryhtymään toimiin kuin itse.

Viikon kruunasi perjantaina julkistettu IPCC:n (hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin) tulevan arviointiraportin yhteenveto-osuus. Se ei jättänyt paljoa selittelyn varaa: ilmastonmuutos on tieteellisessä erittäin todennäköisesti ihmisen aiheuttama. Tätä vahvemmin fallibilistisesti orientoitunut tiede ei asiaa voi ilmaista.

Tämä viesti noteerattiin suomalaisten poliitikkojenkin parissa. Puoluejohtajat pääministeri Vanhasen johdolla totesivat, että ilmastonmuutosta ei sovi enää väheksyä.

Ilmastonmuutoksesta on siis tullut poliittista valtavirtaa, Suomessakin.

Mutta silti: konkretiaan meneviä poliittisia aloitteita odotetaan yhä. Yksikään puolue ei ole tullut ulos muista erottuvilla toimenpide-ehdotuksilla. On hienoa, että kaikkien mielestä autojen verotus tulisi porrastaa kasvihuonepäästöjen mukaan. Tämä vuosia vitkuteltu uudistus on vihdoin kai toteutumassa. Virkamiehet ovat myös nostaneet esiin teidenkäyttömaksut mutta siihen eivät varovaiset poliitikot oikein syty.

Jälleen kerran avaukset tulevat lähinnä virkamiehiltä. Poliitikot todistelevat olevansa tosissaan mutteivät kerro ennen vaaleja mitä asialle pitäisi oikeasti tehdä. Miten pitäisi kansalaisen toimia?

Luonnonsuojelija-lehden 1/2007 mukaan noin kolmannes äänestäjistä miettii ilmastonmuutosta ehdokasta valitessaan.

Rankka tehtävä tuolle kolmannekselle. Liian rankka kahdelle kolmannekselle. Jos poliitikot ovat oikeasti huolissaan ilmastonmuutoksesta ja demokratiasta, sopii heiltä odottaa myös todellisia poliittisia avauksia. Ilman niitä kansalaisille ei tarjota todellista mahdollisuutta osallistua tähän asiaan edustuksellisen demokratian kautta.

Uusi teollinen vallankumous?

Euroopan komissio julkisti keskiviikkona uuden energia- ja ilmastonmuutospakettinsa. Suomessa se noteerattiin lähinnä energiamarkkinoihin liittyen, jossain kritisoitiin suurta tavoitettava uusiutuvien energialähteiden suhteen.

Muissa maissa konkreettisia tavoitteita enemmän huomiota sai energiakomissaari Andris Piebalgsin lausunto:

”Jos teemme oikeat päätökset nyt, Eurooppa voi johtaa maailman uuteen teollisuusvallankumoukseen: hiilidioksidipäästöiltään vähäisen talouden kehittämiseen. “

Ilmastonmuutoksen vaatimaa yhteiskunnallista muutosta on aiemminkin verrattu teolliseen vallankumoukseen mutta ei varmaankaan näin virallisessa yhteydessä.

Suomalainen media suhtautuu tällaisiin pöyhkeisiin julistuksiin useimmiten hyvin ylinkatsoen. Toimittajan kuuluu etsiä jokaisesta tällaisesta puheesta se konkreettinen lupaus ja kirjoittaa siitä, ei yleisestä lupauksesta. Mutta juuri tästä syystä Suomessa jäävät suuret signaalit usein havaitsematta. Erilaisia prosenttitavoitteita voidaan vertailla, mutta mitä todella tarkoittaa 30 prosentin vähennystavoite päästöille verrattuna vaikkapa 20 prosenttiin? Uusi teollinen vallankumous suhteuttaa juuri tätä, kertoo mistä kokemuksellisella tasolla on kyse.

Suomessa ilmastonmuutos on yltänyt viimeisen puolen aikana kahdesti kansikuvajutuksi suomalaissa lehdissä. Molemmilla kerroilla, Taloussanomissa elokuussa ja Kauppalehdessä nyt tammikuussa, on hehkutettu Su0men hyötyvän ilmastonmuutoksesta. Perusteluksi on esitetty lähinnä maa- ja metsätalouden hyötyjä pitemmästä kasvukaudesta. Toisin sanoen pääosaan on otettu ilmastonmuutoksen suorat vaikutukset Suomelle. Ilmastonmuutoksen maailmantaloudelle aiheuttamien heilahtelujen epäsuorat vaikutukset on ohitettu epämääräisillä viittauksilla. Suomen talous perustuu kuitenkin viennille.

On omituista, että suomalainen media yrittää kääntää mustan valkoiseksi ja antaa näin oikeutusta sille, että Suomen ja suomalaisten ei kannattaisi välttämättä sitoutua tulevaisuudessa päästövähennyksiin. Se on kuitenkin raskas tie kuljettavaksi, kun muissa maissa odotus ilmastoteoista kasvaa kovaa vauhtia. Suomalaiset virkamiehet joutuvat vielä käyttämään pitkiä iltoja EU-kokouksissa perustellessaan kolleegoilleen, miksi Suomi ei halua olla mukana ilmastotalkoissa.

Palstatila vähenee, ilmastonmuutos etenee

Marraskuun alussa julkaistu Sternin raportti ja sekä lukuisat muut samoihin aikoihin ilmestyneet tutkimukset nostivat ilmastonmuutoksen otsikoihin. Kohu on nyt laantunut. Missä määrin ilmastonmuutos on tullut jäädäkseen julkiseen keskustelun ja politiikan agendalle? Olen seurannut ilmastonmuutokseen liittyvää uutisointia eri medioiden (BBC, Financial Times, New York Times, IHT, Washington Post, Helsingin Sanomat, Reuters) verkkopalveluissa. Juttujen määrä on sokkivaikutuksen jälkeen tasaantunut. Vuosi 2007 voi hyvinkin muodostua ratkaisevaksi sen suhteen, miten ja missä määrin ilmastonmuutokseen tullaan tarttumaan. Uutisoinnin sisällön lisäksi tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, mille tasolle juttujen määrä asettuu. Tämä kertoo siitä, muodostuuko ilmastonmuutoksesta läpi eri yhteiskuntasektorien ja teemojen leikkaava asia vai lokeroidaanko se johonkin olemassaolevaan hallinnolliseen laatikkoon.

Uusimmat linkit keräämästäni ilmastonmuutos-arkistosta löytyvät nyt sivupalkista. Koko arkistoni löytyy osoitteesta del.icio.us/aleksi_aaltonen/climatechange

Hyvää Uutta Vuotta toivottaen,

Aleksi Aaltonen

Eläkepommi, ilmastolasku ja sukupolvien tasa-arvo

Keskustelimme Third Generation Environmentalism -organisaation Nick Mabeyn kanssa. Hänellä oli kiinnostava ajatus liittyen ilmastonmuutokseen ja demokratiaan:

Jos tekee yleiskatsauksen viimeisen vuosikymmenen keskustelunaiheista länsimaissa, on eläkepommi varmasti keskustelluin tulevaisuushaaste. Kun suuret, nopean vaurastumisen elämänsä aikana kokeneet ikäluokat jäävät eläkkeelle, jää heidän elättämisensä työelämään jäävien pienempien ikäluokkien harteille. Joidenkin mukaan eläkekulut musertavat nuoremmat ikäluokat kasvavan työtaakan alle ja pakottavat karsimaan hyvinvointivaltiota. Toisten mukaan mitään suurta eläkepommia ei tule, jos talous vain jatkaa kohtuullisella kasvu-uralla.

Nämä argumentit olettavat yhteiskunnan kehittyvän pitkälti samalla tavalla kuin keskiarvoisesti viimeisinä vuosikymmeninä. Demografia muuttaa jotakin, ehkä teknologiakin, muuten on vain poliittisia päätöksiä.

Ajallisesti eläkepommi (oli se sitten iso tai pieni) ja ilmastolasku laukeavat kuta kuinkin samoihin aikoihin. Läntisten maiden on muutettava nopeasti tuotantorakennettaan vähäpäästöisemmäksi, autettava kehitysmaita sopeutumaan ilmastonmuutoksen seurauksiin ja elätettävä yhä suurempi joukko omia kansalaisiaan.

Tämän kaiken rahoittamisesta pitää tehdä poliittisia päätöksiä. Niitä päätöksistä tekee luultavasti suuri joukko eläkkeensaajia. Heitä on paljon ja he ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia. Perinteisen ajattelun mukaan edunsaajaryhmä ei tietenkin karsi omia etuisuuksiaan eli eläkkeisiin ei ainakaan kosketa.

Tämä tietenkin korpeaa tätä kaikkea työllään rahoittavia ihmisiä. He maksavat eläkkeitä sukupolvelle, joka rikastui fossiilisia polttoaineita hyödyntämällä ja nautti työ- ja eläkeikänsä kaikista tämän vaurauden hedelmistä: etelänmatkoista, lämmitetyistä kylpyhuoneiden lattioista, isoista autoista ja lentotomaateista. Työelämässä raatavilla kulutusmahdollisuudet kaventuvat: lentomatkoista ja kaukaa tuoduista tuotteista tulee entistä kalliimpia ja yhä suurempi siivu palkasta valuu eläkkeisiin ja ilmastonmuutoksen tuottamien vahinkojen korjaamiseen.

Tällainen tilanne haastaa tietenkin demokratian uskottavuuden. Kuinka tehdä kipeitä päätöksiä, miten jakaa taakkaa oikeudenmukaisesti sukupolvien keskeen? Ehkä joku keksii pian, että eläkeikä ja eläkkeet ovat vain konventio, jolle ei ole sen kummempaa perustetta nykyisen terveystason vallitessa. Mutta konventiota ei voida muuttaa, kun eläkeläiset päättävät.

Joissain maissa kuten Ranskasa onkin jo nostettu esiin äänioikeuden ikäkertoimet eli ehdotettu, että työikäisten pitäisi saada 1,5 ääntä eläkeläisten yhtä ääntä kohden.

Sukupolviristiriitoja tavataan usein liioitella. Sukupolvet koostuvat lapsista ja vanhemmista, joiden välillä on muutakin vaihtoa kuin verovaroja ja eläkkeitä. Mutta minkälaisena isien syntinä ilmastonmutuos lopulta koetaan, sitä emme vielä tiedä.

Kansainvälinen ilmastopolitikointi käynnistyi Nairobissa

BBC:n toimittaja Richard Black raportoi Nairobin ilmastokokouksen arjesta pessimistiseen sävyyn. Poliitikkojen neuroottinen takertuminen kansalliseen kilpailukykyyn on hämmentävää.

Clearly there is no appetite in any government for doing things the straightforward way – mandating clean energy, banning coal-fired electricity generation, clearing city centres of cars, forcing builders to adopt stringent energy efficiency standards.

Poliittisen elämän huipulla vaikuttavat maailman joka kolkassa keski-ikäiset tai sen jo hyvän matkaa ohittaneet kansalaiset. Mussuttaessaan kalliita illallisia ja toistellessaan kilpailukykyjargonia heidän mielissään saattaa liikkua huojentava ajatus siitä, että pahimmat ongelmat eivät ehkä toteudu vielä heidän elinaikanaan.

Kannattaa tutustua myös BBC:n ilmastonmuutosta eri näkökulmista käsittelevään sivustoon.