Ympäristöministeri Enestamin kuvitteellinen puhe Nairobin ilmastokokoukselle

Suomen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam puhuu tänään 15.11. Nairobin ilmastokokouksessa. Hän edustaa puheellan koko EU:ta. Emme tiedä vielä mitä hän sanoo, puhe ilmestyy toivottavasti joskus nettiin. Ainakin ministerikokousta voi seurata suorana YK:n ilmastosopimuksen sivuilta.

Olisi hyvä, jos Enestamin puhe olisi suunnattu koko maailmalle, ei vain neuvottelijoille. Tämä vahvistaisi ajatusta siitä, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on meidän kaikkien, ei vain kansainvälisen diplomatian, tehtävä.

Ajatushautomoiden perustehtäviä on ajatella sellaista mitä ei yleensä tohdita ja tuoda keskusteluun uusia näkökulmia. Siksi laadimme kuvitteellisen puheen, jonka ministeri Enestam olisi jossain kontrafaktuaalisessa maailmassa voinut ilmastokokoukselle ja ihmiskunnalle esittää. Se menee näin:

Kunnianarvoisa puheenjohtaja,
arvoisat ministerikolleegat,
hyvät delegaatioiden johtajat,
te kaikki jotka seuraatte tätä istuntoa internetin välityksellä tai kuulette kokouksen kulusta tiedotusvälineistä,

tässä puhuu 25 EU-jäsenmaan ja kahden Unioniin pian liittyvän maan puolesta puheenjohtajamaan Suomen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam.

Teille kellekään ei liene yllätys, että EU:lle ilmastonmuutoksen torjuminen ja YK:n ilmastosopimus Kiotoineen kaikkineen on tärkeä ja rakas juttu. Olemme linjanneet korkean ympäristönsuojelun tason yhdeksi eurooppalaisen politiikan pääperiaatteista. Ilmastonmuutoksen osalta olemme jäsenmaiden kesken päättäneet, että maapallon lämpötila ei saisi nousta yli kahta astetta esiteolliseseen aikaan verrattuna. Näkemyksemme mukaan näin voitaisiin välttää vaarallisen ilmastonmuutoksen globaali uhka.

Edelleen olemme tähän liittyen linjanneet, että meidän poppoon maiden olisi laskettava päästöjään 15-30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja edelleen 60-80 prosenttia vuoteen 2050. Tämä ei ole kellekään helppo tavoite mutta toisaalta ilmastonmuutoksen uhkakin on valtava. Jäsenmaassamme Britanniassa on juuri hiljan laskeskeltu hyötyjä ja haittoja ja tultu siihen päätelmään, että homman hoitaminen kunnialla kotiin eli päästöjen vähentäminen tuolle tasolla maksaisi vain prosentin maapallon bruttotuotteesta, kun taas katastrofaalinen ilmastonmuutos voisi syödä jopa 20 pinnaa maailmantaloudesta. Se ei olisi kivaa kellekään, ei rikkaille eikä köyhille. Siksi pidämme valitsemaamme linjaa entistäkin viisaampana.

Palatakseni globaalin tilanteeseen haluaisin kiinnittää huomionne siihen kuinka paljon on tapahtunut ilmastokeskustelussa sen jälkeen kun vajaa vuosi sitten erosimme iloisissa tunnelmissa Montrealissa Kanadassa. Ilmastonmuutoksesta on tullut kansainvälisessä mediassa kuuma aihe. Nykyään julkkikset poseeraavat tyylikkäiden aikakuslehtien kansissa kertomassa omista ilmastoteoistaan. Yhä useampi ihminen tietää mistä ilmastonmuutoksesta on kyse ja millaisia uhkia se luo. Ilmastokeskustelusta on tulossa osa kansainvälisen politiikan keskiötä ja myös merkittävä sisäpoliittinen aihe monissa maissa.

Hyvät neuvottelijat, tämän kaiken ansiosta työskentelyämme täällä Nairobissa seurataan entistä suuremmalla mielenkiinnolla eri puolilla maailmaa. Haluan kuitenkin muistuttaa, että tätä hypeä tuskin olisi syntynyt ellemme olisi päässeet niin hyvään suoritukseen vuosi sitten Montrealissa. Annoimme pienen positiivisen signaalin ja nyt maailma on tarttunut siihen. Olemme siis oikealla tiellä. Haluan siksi onnitella teitä kaikkia sekä viime että tämänvuotisesta uurastuksesta – te olette todellisia ilmastosankareita!

En silti halua tippaakaan vähätellä sitä kuinka vaikea tie meillä on yhä edessämme. Täällä on jo aiemmin tuotu esille tekemämme selvitys, jonka mukaan nykyisten teollisuusmaiden radikaalikaan päästöjen pudottaminen ei riitä kahden asteen tavoitteen saavuttamiseen.

Lisäksi meillä on kiire. Selvitysten mukaan – esimerkiksi Institute for Public Policy Research julkaisi hiljan tästä aiheesta – päästöt olisi saatava laskuun seuraavan kymmenen vuoden aikana. Globaalisti, ei vain teollisuusmaissa. Kymmenen vuoden aikaikkuna tarkoittaa sitä, että sen on tapahduttava vuonna 2013 alkavalla sopimuskaudella. Tuon tavoitteen saavuttaminen on nyt vahvasti meidän käsissämme, arvon kolleegat.

Siksi meillä ei ole varaa hallinnolliseen jaaritteluun tai välikokouksiin. Hihat on käärittävä kainaloita myötä joka ainoa aamu kun näissä merkeissä tapaamme. Minä ja kaikki muut eurooppalaisten delegaatioiden jäsenet olemme sitoutuneet paiskimaan seuraavat kaksi ja puoli vuorokautta intensiivisesti töitä, jotta saamme maailmalle lähtemään taas selkeän positiivisen signaalin. Sitten voimme lähteä kotiin ja olla aidosti kuten kaikki todelliset voittajat, väsyneitä mutta onnellisia.

On selvää, että meillä teollisuusmailla on ensisijainen vastuu tämän koko ilmastosavotan klaaraamisesta – näinhän sovittiin jo Riossa 14 vuotta sitten. Emme aio jatkossakaan vaatia, että te huonommista taloudellisista lähtökohdista ponnistavat maat lopettaisitte vaurastumistanne. Tulemme tukemaan teitä siinä taatusti ja yhä enemmän ja helpottamaan hyppyänne suoraan ilmastoystävällisiin ratkaisuihin. Silti tarvitaan yhä tiukempaa yhteen hiileen puhaltamista ja ratkaisujen jakamista. Tässä on pakko olla avoin ja rehellinen. Ilmastonmuutoksen torjumisen on yhdistettävä ihmiskuntaa, ei jaettava sitä yhä tiukemmin leireihin – meidän on uudella tavalla tultava siskoiksi ja veljiksi keskenämme.

Tämä kysymys on entistä vahvemmin edessämme täällä Nairobissa, keskellä maapallon köyhintä maanosaa Afrikkaa. On selvää, että Afrikan maiden – tai tarkkaan ottaen niiden kansalaisten – nostaminen köyhyydestä on koko maailman asia. Sitä emme unohda. Afrikan taakka ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta on muita pienempi. Sitä vastoin afrikkalaiset joutuvat kärsimään ilmastonmuutoksen vaikutuksista muita enemmän.

Tämä ei tietenkään ole reilua, ei minkään kulttuurin mittapuulla.

Lupaamme auttaa Afrikan maita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Samalla sitoudumme kohdistamaan myös entistä enemmän toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi Afrikkaan. Hyvin toteutettuna nämä molemmat komponentit, sekä ilmastonmuutoksen torjunta että siihen sopeutuminen, voivat edesauttaa Afrikan nostamista köyhyydestä. Tämä onkin uusi sloganimme: Teko ilmaston puolesta on teko köyhyyttä vastaan! Uskomme vahvasti win-win-ajatteluun, myös tässä.

Tähän uuteen ajattelutapaamme liittyen en malta olla kertomatta tarinaa tämän hetken ehkä kuuluisimmasta maamiehestäni, nörtistä nimeltä Linus Torvalds. Hän on se kaveri joka loi avoimeen lähdekoodiin perustuvan Linux-käyttöjärjestelmän. Linux on se järjestelmä, jota kaikki maailman tietokonetta käyttävät ihmiset, niin köyhät kuin rikkaatkin, voivat käyttää ilman lisenssimaksuja. Me kaikki voimme myös osallistua käyttöjärjestelmän kehittämiseen, päästä käsiksi sen lähdekoodiin.

Linus ja hänen kolleegansa kehittävät järjestelmän ihan ilman palkkiota, vain siksi että he kokivat tarvitsevansa parempaa käyttöjärjestelmää. Sitä tehtiin ja tehdään yhteistyössä ympäri maailman, monet pelkästään siitä ilosta että saavat olla mukana jossain suuressa. Se tuntuu sankarilliselta ja hienolta.

Mitä me täällä ilmastokokouksessa voimme oppia Linuksen ja hänen Linux-ritareiltaan? Ainakin sen, että on mahdollista luoda uusia toimintatapoja joilla saavutetaan ennennäkemättömiä asioita. Samoin kuin sen, että eri kulttuureista tulevat ihmiset voivat yhdessä dedikoitua tekemään suuria asioita ja vieläpä hyvin pyyteettömästi. Ihan konkreettisella tasolla uskon, että avoimen lähdekoodin tyypistä ajattelua tarvitaan ilmastonmuutoksen ratkomisessa, esimerkiksi levittämään puhtaampia teknologioita.

Arvoisat kolleegat,
demokratia on eurooppalaisten kansojen jakamista arvoista perustavin. Demokratia tarkoittaa sitä, että kansalaiset ovat mukana päättämässä yhteisestä tulevaisuudestaan ja että heillä on mahdollisuus ilmaista omaa ääntään heille tärkeistä asioista. Lähtökohtana on siis oltava, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. Tämän asian toinen puoli on se, että päätöksiä toimeenpanevalla taholla on oltava riittävät resurssit tehtävänsä suorittamiseen.

Ilmastonmuutoksen torjumisen on tapahduttava demokraattisesti. Tämä tarkoittaa, että kaikkien maailman maiden ja niiden kansalaisten on oltava osallisia tässä prosessissa, meidän on saatava heidät tukemaan päätöksiämme. Tämä on yksi suurimmista haasteistamme jatkossa. Ilman tavallisten ihmisten mukanaoloa emme toisaalta kykene toimeenpanemaan sellaisia toimia, joilla pääsemme kahden asteen tavoitteeseen.

Meille Euroopassa ilmastonmuutoksen torjunta on erityisen tärkeää juuri demokratian turvaamisen takia. Jos haluamme ylläpitää demokraattisen päätöksenteon vaikutusmahdollisuudet, on meidän huolehdittava taloudellisen ja muun kehityksen vakaudesta. Viitaten edellä jo mainittuun brittiläiseen tutkimukseen on selvää, että riehantunut ilmastonmuutos veisi tämän pohjan. Se olisi paha juttu demokratialle ja sen uskottavuudelle – meidän uskottavuudellemme. Ainakaan itse en halua joutua selittelemään lastenlapsille mitä ihmettä tein demokraattisen järjestelmän palvelijana, jos en kerran onnistunut estämään tulevia katastrofeja.

Arvoisat delegaatit, ilmastonmuutoksen torjunta on tekoja demokratian puolesta!

Mennäkseni vihdoin näistä ylevistä sanoista konkretiaan haluan nostaa esiin muutaman eurooppalaisen aloitteen. Meillä on Euroopassa monia konkreettisia järjestelmiä, jotka tarjoavat kannustetta ilmastotekoihin. Yksi sellainen on päästökauppajärjestelmämme, johon myös monet Yhdysvaltain osavaltiot ovat nyttemmin liittyneet. Se on luonut uuden markkinamekanismin päästövähennyksille.

Jatkossa päästökauppa laajenee uusille sektoreille. Kohta mukaan tulee lentoliikenne. Muuten, jo nyt me suomalaiset delegaatit maksamme tämän matkan päästöistä melko käyvän hinnan. Niillä rahoilla istutetaan metsää Maliin.

Eikä tässä vielä kaikki. Jossain vaiheessa päästökauppa ulotetaan yritysten ja julkisten instituutioiden ohella myös yksityisille kansalaisille. Alamme pian yhteistuumin suunnittelemaan järjestelmää, jolla jokaisen eurooppalaisen päästöt mitataan ja jaetaan myöhemmin henkilökohtaisina, tasasuuruisina kiintiöinä. Tämä tarjoaa aivan uudet mahdollisuudet osallistaa kansalaiset ilmastotekoihin, antaa itse kullekin selkeät kannustimet olla mukana taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Avaamme näin kansalaisille uusia vaikutuskanavia.

Siinä vaiheessa kun tämä järjestelmä ulotetaan globaaliksi, tulee siitä merkittävä tulonsiirtojärjestelmä. Jos me rikkaassa pohjoisessa haluamme ylläpitää tuhlailevaa elintapaamme, on meidän maksettava siitä etelän köyhille. Eiköhän saada asioihin vauhtia! Etenkin, jos vielä pystymme luomaan tämän rinnalle vahvan järjestelmän, jolla puhtaita teknologioita siirretään pohjoisesta etelään.

Olemme yhdessä jo vuosia sitten näissä kokouksissa päätyneet siihen, että ilmastonmuutos on pääasiassa teollisuusmaiden aiheuttama. Me olemme teollistuneet ja vaurastuneet polttamalla fossiilisia polttoaineita. Olemme valmiita tunnustamaan tästä aiheutuneen velkamme muulle ihmiskunnalle. Siksi EU ehdottaa nyt globaalin totuuskomission perustamista arvioimaan, mikä on rikkaiden ilmastovelka köyhille. Tämän komission työ antaa osviittaa myös tulevan, pian neuvoteltavan sitoumuskauden velvoitteiden jaolle. Sitä tukee konkreettisesti myös edellä mainittu aloitteemme globaalista henkilökohtaisesta päästökaupasta.

Sivutakseni vielä tätä teemaa haluaisin kiinnittää hetkeksi huomion isäntämaahamme Keniaan. Täkäläinen kolleegani, Nobelisti ja apulaisympäristöministeri Wangari Maathai on todellinen ympäristösankari. Hänen johtamansa Green belt movement on esimerkillinen toimija, monessakin mielessä. Yksi monista on se tapa, jolla järjestö on jo kauan tehnyt yhteistyötä pohjoisen toimijoiden kanssa. Satun tietämään, että yksi ensimmäisistä Green belt movementin rahoittajista olivat suomalaiset opiskelijat, jotka vuosia keräsivät ja lahjoittivat rahaa puiden istuttamiseen tänne Keniaan. Se ei ehkä juurikaan pienentänyt maani ilmastovelkaa Kenialle enempää kuin murusen mutta ainakin siinä luotiin tapoja joilla tuota velkaa voitaisiin jatkossa entistä nopeammin lyhentää. Se myös loi molemmissa osapuolissa uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Tämä jos mikä on tärkää.

Hyvät kolleegat, olen pian siirtymässä pois ministerin tehtävistä, tekemässä tilaa nuoremmille. Siksi haluaisin esittää muutaman henkilökohtaisen sanan ilmastonmuutoksen torjunnasta. Olen ollut ministerinä yli 11 vuotta ja kiertänyt ympäristöministerinä näitäkin kokouksia jo kolme ja puoli vuotta. Olemme menneet upeasti eteenpäin, kiitos teille kaikille siitä.

On kuitenkin pakko sanoa, että entisenä paikallishallinnosta vastaavana ministerinä vähän hirvittää joskus tämä toiminnaan tehottomuus täällä. Matkan varrella on tullut monta ideaa, joilla näiden kokousten prosesseja voitaisiin tehostaa ja poistaa turhaa ryntäilyä. Lupaankin kotiin päästyäni käynnistää valmistelun, jonka tuloksena maani voisi rahoittaa YK:n ilmastosopimuksen neuvotteluprosessien arviointimenetelmiä ja niiden tehostamista.

Jätän nämä areenat oikeasti vähän haikeana, sillä tämä asia on tärkeä. Olen henkilökohtaisesti intohimoinen hiihtäjä mutta se on yhä hankalampaa, sillä talvet kotiseudullani saaristossa – yhdessä maailman kauneimmassa sellaisessa – ovat käyneet aiempaa lumettomammiksi.

Suomalaiset ornitologit ovat myös havainneet, että muuttolinnut tulevat keväisin meille saaristoon vuosi vuodelta aiemmin. Ainoa järkevä selitys tähän on ilmastonmuutos.

”Kuu kiurusta kesään” on Suomessa toiveikas sanonta, se ilmaisee kesän lähestymistä pitkän talven jälkeen. Pitäkääkin siis huoli, etteivät kiurut jatkossakaan talvehdi meillä Västanfjärdissä!

Olkoon tämä sanonta siis toiveikas evästykseni teille, oi ilmastosankarit!

Kamppailu ehtyvistä luonnonvaroista voi johtaa kokonaisten valtioiden romahtamiseen

Ilmastonmuutokset aiheuttamat luonnonmullistukset voivat johtaa kokonaisten valtioiden epäonnistumiseen (ns. failed state ilmiöön) varoittaa Britannian ulkoministeri Margarett Beckett. Esimerkiksi Afrikasta, Itä-Euroopasta ja Aasiasta löytyy alueita, joilla heikot valtiorakenteet eivät välttämättä pysty hallitsemaan ehtyvistä luonnonvaroista käytävää kamppailua.

Lisää: Financial Timesin uutinen

Ekonomistin painava sana ilmastonmuutoksen vaikutuksista

Britannian valtiovarainministerin Gordon Brownin tilaama selvitys ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista on valmistunut ja se julkistetaan ensi viikolla. Maailmanpankin entisen pääekonomistin Sir Nicholas Sternin laatiman raportin tulokset ovat kuitenkin jo vuotaneet julkisuuteen (katso The Guardianin uutinen). Raportin kohahduttava tulos on, että ilmastonmuutos saattaa ajaa maailmantalouden ennennäkemättömään pitkäaikaiseen lamaan. Vastaavasti ripeät toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi kasvattaisivat maailmantaloutta.

Sternin selvityksessä on mallinnettu maailmantalouden kehitystä vuoteen 2100 saakka. Ilmastonmuutoksen suurimmat negatiiviset vaikutukset talouteen aiheutuisivat merenpinnan noususta, joka lisäisi katastrofaalisia tulvia monissa rannikoilla sijaitsevissa suurkaupungeissa.

Sinänsä tässä päätelmässä ei ole mitään uutta. Kasvun rajat -raportissa esitettiin vastaava ajatus jo vuonna 1972. Tasan vuosi sitten kirjan yksi kirjoittajista, norjalainen Jörgen Randers kävi Helsingissä teoksen 30-vuotispainoksen suomennoksen julkistamistilaisuudessa ja analysoi ilmastonmuutoksen vaikutuksia maailmantalouteen melko samalla tavalla kuin Stern raportissaan: ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit lisääntyvät ja investoinnit suuntautuvat yhä enemmän vahinkojen korjailuihin esimerkiksi uuden teknologian kehittämisen sijaan.

Tämä ajatus globaalin kehityksen taantumisesta ilmastonmuutoksen seurauksena on innoittanut myös tämän blogin perustamiseen: Nykyisten poliittisten järjestelmien perustana on pitkälti se, että ne kykenevät tuottamaan kansalaisille suurempaa materiaalista hyvinvointia. Jos tämä kehitys pysähtyy, menettää demokraattinen päätöksenteko nopeasti uskottavuutensa. Ilmastonmuutos voi siis ajaa nykyisen länsimaisen demokratian rappioon ellei se pysty toimimaan nykyistä tehokkaamin ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä.

Guardianin uutisessa siteerataan Britannian hallituksen tieteellistä neuvonantajaa Sir David Kingiä, joka toteaa asiasta osuvasti:

“In my view this is the biggest challenge our global political system has ever been faced with. We’ve never been faced with a decision where collective decision making is required by all major countries.” The timescale too is unprecedented. “Actions being asked of the political system today are only going to play through into mid-century and beyond. So for the first time we are asking a global political system to make decisions around risks to their populations that are well outside the time period of any election process.”

Kyse on siis pahimmillaan länsimaisen demokratian “do or die“-tilanteesta: joko on noustava uudelle tasolle tai taannuttava.

Sivuhuomiona voi todeta, että Suomessakin on tutkittu ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia. Tästä kirjoitti esimerkiksi Talouselämä loppukesästä todeten, että Suomi voi hyötyä ilmastonmuutoksesta. Nämä tarkastelut vievät helposti harhaan: jos maailmantalous ajautuu syvään lamaan, ei suomalaisen perunan tai puun nopeutuneella kasvulla ole kovin merkittävää vaikutusta tämän maan talouteen. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia on nykymaailmassa melko turha tarkastella suppealla kansallisella näkökulmalla.

Australia investoi aurinkoenergiaan

Australian hallitus on päättänyt investoida satoja miljoonia aurinkoenergiaan ja muihin puhtaisiin energialähteisiin. Maa on kokenut viime vuosina pahimman kuivuuden vuosisataan. Tästä huolimatta Australia ei ole allekirjoittanut Kyoton sopimusta.

Lisää aiheesta: Uutinen BBC:n verkkosivuilla

Ilmastonmuutos on Vanhaselle hallinnollinen haaste

London School of Economicsissa (LSE) 5.10.2006 pitämässään puheessa pääministeri Vanhanen totesi eurooppalaisen kilpailukyvyn kehittämisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen tukevan toinen toisiaan:

Neither is competitiveness an enemy of the environment. I believe that ambitious environmental policies can actually strengthen our competitiveness: clean technologies are the way of the future, so is energy efficiency. Having a market-based emissions-trading scheme in Europe is an asset. It is a practical way of dealing with climate change on a global scale.

Taloudellinen ja ekologinen tehokkuus eivät ole toisiaan poissulkevia tavoitteita. Vanhasen näkemyksen mukaan ilmastonmuutos on hallittavissa nykyisten poliittis-hallinnollisten rakenteiden puitteissa. Sokea luottamus markkinamekanismeihin ja teknologiseen kehitykseen ei ole kovin yllättävää. Mahdollisuus valjastaa kaikkia maailman ihmisiä koskettava uhkakuva kansainvälistä demokratiaa kehittäväksi voimaksi jää Vanhaselta kuitenkin täysin huomaamatta.

Lisää: Vanhasen puhe litteroituna LSE:n sivuilla

EI YKSIN YRITYKSET, EI YKSIN KULUTTAJA, EI YKSIN POLIITIKOT

Tämä on manifesti siitä, kuinka uusi Suomen historia alkaa
ilmastonmuutoksen voittamisesta. Suomen ensimmäinen riippumaton think tank Demos Helsinki nostaa ilmastokeskustelun nextille levelille. Uhka on havaittu, nyt pitää siirtyä ilmastopornon kauhistelusta ongelman voittamiseen. On aika päättää, että hoidamme hommat himaan.
HISTORIAN ALKU

Maailmaa on tähän vuoteen asti hallinnut tuttu kaksikko: liberaali demokratia ja vapaa markkinatalous.

Nämä kaksi voimaa pistelevät poskeensa kaiken muun: uskonnot, tyranniat, sosialistiset järjestelmät tai muut talouskokeilut. Kaikki kansainväliset kriisit liittyvät noiden kahden voiman laajenemispyrkimyksiin ja –tarpeisiin. Niinpä Francis Fukuyama väitti vuonna 1991, että historia on loppu.

MAAILMA

Nyt globaalille pelikentälle nousee aidosti disruptiivinen voima, ilmastonmuutos. Se on uuden historian alku.
Ympäristöongelmat ovat muuttuneet paikallisista terveys- ja kauneushaitoista globaaleiksi uhkakuviksi. Varrella virran renkutuksista ja Kuolan niemimaan happosademetsistä on siirrytty The Day after Tomorrown totaaliseen mutta hidastettuun katastrofiin. Tieteellisen evidenssin ansiosta politiikan ja talouden päätöksentekijät tietävät jo, että heidän johtamiensa järjestelmien jatkuvuus on uhattuna. Aiemmat uhat ovat olleet tähän nähden pieniä: sodat, terrorismit ja lamat, peanuts. Uuden kokoluokan uhan torjuntaan on aikaa vain viisitoista vuotta. Muuten politiikkaa ja taloutta niin kuin me ne tunnemme ei enää ole.

Ilmastonmuutos on siis uhkana uudenlainen. Globaalissa taloudessa ei auta miettiä, seuraako ilmastonmuutoksesta etua suomalaiselle metsän- tai perunankasvatukselle.
New Orleansin kaltaiset ennustamattomat katastrofit kallistavat globaaleja rahoitusmarkkinoita: uusien investointien sijaan rahaa katoaa jälkien korjaamiseen ja turvallisuudentunteen ylläpitoon (poliisi, armeija, kriinsinhallintajoukot). Perunoitamme voivat tulla syömään myös miljoonat pakolaiset autioituvilta aluieilta.

Pikkuhiljaa luonnonmullitukset ja niistä seuraavat poliittiset kriisit voivat viedä pohjan koko rahoitusmarkkinoiden nykyiseltä toimintalogiikalta. Tällä hetkellä rahoitus perustuu tulevaisuuden jonkinasteiseen ennakoitavuuteen. Se joka ennakoi oikein, saa rahat. Ennakoinnin täysi mahdottomuus on riskien riski. Globaali talous hajoaa, jos ainoita kasvavaksi ennakoitavia bisneksiä ovat kriisinhallinta ja katastrofien jälkien korjaus.

Talous on globaalia, ilmastonmuutos on globaalia. Nyt on demokratian aika globalisoitua.
Olemme menestyksemme uhreja. Demokratian ja markkinatalouden voittokululla onepämiellyttävä sivuvaikutus. Ne vaikeuttavat kykyämme tehdä yhteisiä päätöksiä.

Kiinan nopea avaaminen markkinoille tai Kekkosen ajan Suomen teollistaminen olivat keskusjohtaoisia yhteiskunnallisia operaatioita. Yksilöllistymisen ja demokratisoitumisen aikana kaikki on saatava mukaan päätöksiin, ja vapaaehtoisesti. Koulutetut, vaurauteen ja omiin valintoihin tottuneet demokraattisten kulutusyhteiskuntien asukit eivät toimi massoina. Vaadimme omat yksilölliset keinot vähemmän hiidioksiidia ilmakehään vapauttavaan kulutukseen.

Ilmastonmuutos on valtava mahdollisuus vielä hetken. Luultavasti pian pakko sanelee ratkaisumme. Nyt ilmastonmuutos tarjoaa meille mahdollisuuden todistaa sen, että olemme nousseet nextille levelille antiikin Ateenassa yli kaksi tuhatta vuotta sitten luodun paikallisdemokratian jälkeen.
Ilmastonmuutos on kuitenkin kavala vastus ja ennennäkemötäntä sosiaalista pääomaa vaativa haaste. Se pitää ehkäistä ennen kuin sen vaikutukset alkavat näkyä arjessamme. Vaikka Afrikka ei autioituisi ja Suomi täyttyisi afrikkalaisista vielä viiteentoista vuoteen, meillä on korkeintaan viisitoista vuotta aikaa rakentaa globaali demokraattinen päätöksenteko, joka ratkaisee ongelman. Kun patovalli on murtunut, ei tulvaa voi enää pysäyttää.

Vapaan markkinatalouden leviäminen ja kasvaminen on pysäyttämätön kehitys. Se on jopa toivottavaa ja parhaimmillaan tuo mukanaan vaurautta, sivistystä, demokratiaa ja tasa-arvoisempia menestymisen mahdollisuuksia. Olennainen kysymys on se, missä rajoissa markkinoiden vapaus toimii, eli millä ehdoilla sen sallitaan levitä.

Talouden “sisäiset” haasteet ovat kahtaalla. Ensiksi vauraiden, kuluttajakulttuuriltaan ja teknologialtaan kehittyneimpien maiden tulee siirtyä mahdollisimman nopeasti yhä aineettomampaan talouteen. Vain se voi mahdollistaa aineellisilta voimavaroiltaan rajatun maailman ja rajatonta talouskasvua vaativan talouden yhteiselon.

Toiseksi, nykyisistä erittäin rajallisista resursseista tulee ottaa kaikki irti.

Näin käy jo. Öljyn hinnan noustessa asuminen tiivistyy julkisen liikenteen palveluverkon äärelle, lentäminen kallistuu, yllättävistä materiaalin hintojen nuosuista tulee arkipäivää, kapakalasta luksustuote ja niin edelleen. Jos muutosta luonnonvarojen käytössä ei tapahdu, tulee materiaalien jalostamisen ja myymiseen täysin sitoutuneesta liiketoiminnasta äärimmäisten riskien taloutta.

Mutta miten saada ekotehokas, luonnovarojen käyttöä optimoiva teknologia leviämään nyt teollistuville alueille, joihin teollinen tuotanto yhä enemmän siirtyy? Olemme sisäistäneet globaalien ympäristöongelmien olevan ihmiskunnan kesken yhteisiä. Siksi on paras vaihtoehto, että me vauraiden maiden yritykset ja kansalaiset maksamme globaalin teknologiahyppäyksen kohti ekoehokkaampaa tuotantoa – ja kulutusta.

Näin ainakin, jos arvioimme ilmastonmuutoksen kaltaisten riskien ehkäisyn olevan meille arvokkaampaa kuin vastaavalla summalla saatu varallisuus. Päästökaupppaa syvävaikutteisempiakin tapoja on. Teknologian saatavuutta ja kehitystä on vauhditettava soveltamalla open source -ajattelua uusille alueille. Teknistä osaamista tulee jakaa avokätisemmin. Nykyiset tekijän- ja patenttioikeuteen liittyvät esteet hidastavat kehitysmaiden hyppyä jälkiteolliseen tuotantoon. Pakotamme ne käymään samaa likaista ja kaupunkikurjuutta tihkuvaa reittiä, jonka me rikkaat yhteiskunnat itse kuljimme teollistuessamme.

Miten yksittäiset yritykset voivat ottaa osaa maailman pelastamiseen? Emme tiedä, mutta on selvää, että siinä tarvitaan aktiivisten yritysten roolia. Sitä, että ympäristövastuu on muutakin kuin omien suorien ympäristövaikutusten vähättelyä, seurantaa tai edes pienentämistä. Sitä, että yrityskansalaisuuden käsite löytyisi markkinoinnin oppikirjan alaviitteiden sijasta strategisen johdon jokaisesta päätöksestä. Sitä, että yritykset ymmärtävät olevansa tärkeä osa ilmastonmuutoksen ratkaisua, oli toimiala mikä tahansa.

SUOMI

Suomi on jäänyt jälkeen ilmastonmuutoksen uhan sisäistämisessä. Harvaan asutussa maassa eivät rajat tule helposti vastaan.
Suomessa ympäristöongelmat eivät konkeettisoidu, koska ne eivät näy arjessamme. On kuin “ympäristöä” olisi loputtomiin. Ympäristö nousee julkiseen keskusteluun vain silloin kun sen epämiellyttävät muutokset ovat käsinkosketeltavissa. Mutta: Jos Itämeri saastuu, voimme silti uida järvissä, altaissa ja Kanarialla. Jos tämä metsä hakataan, voimme mennä toiseen metsään. Tai snorklata Thaimaassa. Jos yhdet koralliriutat menevät, voimme matkustaa toisille.

Suomi on ilmastomuutoksen kehitysmaa. Vientitilastoissa hallitsemme tonneissa, emme euroissa. Metalli- ja paperiteollisuutemme on tietenkin kehitysmaihn verrattuna energiatehokasta, mutta palveluiden ja osaamisen myyminen aivan lastenkengissään.

Olemme palvelutalouden kehitysmaa. Palvelu- ja immateriaalitalouden edellytys ovat kotimarkkinat. Hollywood johtaa viihdeteollisuutta, koska viihteen suurimmat kotimarkkinat löytyvät Yhdysvalloista. Suuret kirjanpitoalan ja liikkeenjohdon konsulttiyritykset tulevat kaikki Bostonista, sillä sieltä löytyivät niiden ensimarkkinat.
Mikä on Suomen vientivaltti immateriaalisessa taloudessa?

Kulutustottumusten muutos on kulttuurinen muutos. Säästäväisyys ei saa olla enää hyve, jos se tarkoittaa pienimmällä mahdollisella rahalla suurimman mahdollisen materiaakimpaleen hankkimista. Tulevaisuuden kuluttaja on saatava maksamaan tuotteesta tai palvelusta, joka tukee hänen identiteettiään ja elämäntyyliään, ei sen toteuttamasta funktiosta.

Muutosta kuvataan myös siirtymisellä paitsi palvelu-, myös hyvinvointi-, tuki-, elämys- ja viihdetalouteen. Näissä uusissa talousmuodoissa tai tavoissa ajatella on kyse siitä, kuinka energiatehokkaasti hyvinvointiamme ja itseilmaisuamme tukevia palveluita voidaan tuottaa. Eli siitä, voimmeko rentoutua yksilöllisesti ilman ulkomaanmatkaa, saada uuden tietokoneen pelkkänä softana. Pelkkä luopuminen ei kiinnosta montakaan kuluttajaa. Uusien palveluiden tulee yksinkertaisesti olla parempia kuin edeltäjiensä.
Jotta Haikon kartano hakkaisi Phuketin, täytyy siitä tulla helvetin paljon yksilöllisiä virkistäytymistarpeitamme vastaava. Elämystalouden tulee voida tarjota muutakin kuin kylpylöitä, joissa on Hesburger ja olutta hanasta.

Aineettomasta taloudesta on myös arkisempia esimerkkejä. Suomalaisten lempiharrastus television katsominen on lähes aineetonta vapaa-ajan viettota – tai oli vielä ennen taulutelevisioiden aikaa.

Onkin hämmentävää, että viihde- ja viestintäteollisuus ovat niin riippuvaisia uusien laitesukupolvien myynnistä.

Tässä Suomella on suuri vastuu. Maailman suurin kännyköiden valmistaja on suomalainen ja oli jo vuonna 2005 valmistanut ja myynyt miljardi puhelinta. Nokia toki kierrättää elektroniikkavalmistajista kaikkein tehokkaimmin puhelintensa osat. Tämä on hyvä alku. On silti kyseenalaista tarvitsemmeko uuden puhelimen joka vuosi? Eikö samoja funktionaalisuuksia voi toteuttaa muilla tavoin kuin uudella luurilla? Voisiko Nokia siirtyä uuden luurin myymisestä uusien kuluttajapalveluiden myyjäksi?

Päättelyketju on pettämätön. Materiaalisten resurssien loppuminen pakottaa talouden siirtymään immateriaalisten resurssien jalostamiseen ja myymiseen.

Vanhan teollisuuden haarat ovat ratkaisun edessä: siirtyäkö immateriaaliosaamisen ja palveluiden tai erittäin ympäristöystävällisen tuotannon tulosten myyntiin? Vaihtoehtoja on, esimerkiksi paperiteollisuus voi erikoistua kansainväliseen paperintuotantoon ja brokerointiin sekä kierrätykseen tai bioenegian tuotantoon ja kehitykseen toimettomaksi jäävissä tehtaissaan.

Maailmantalouden kasvu ja kehittyvien maiden vaurastuminen lisäävät kilpailua niukoista energiavaroista. Erityisesti teollistuvissa maissa kasvu tapahtuu energiaintensiivisesti. Tämä jakaa pelimerkkejä uudestaan, myös maailmanpolitiikassa.

Enää kansakunta ei voi voittaa ainostaan varmistamalla ja tehostamalla omaa energiatuotantoa ydinvoimaloilla ja kaasuputkilla. Tai edes valjastamalla kaikki pellot bioenergian tuotantoon. Nämä ovat vanhan, keskusjohtoisen kansallisvaltion projekteja. Sitä keskusta ei enää ole, emme enää ole yksin. Jos Eurooppa ei osta Venäjän kaasua, Kiina ostaa ja polttaa sen taivaalle hiilidioksidiksi.

Toivoakin on meillä. Suomi on kulttuurisilta luonnonvaroiltaan rikas, sitä todistaa vilkaisu mihin tahansa viimeaikaiseen arvo- ja asennetutkimukseen tai kansainvälisiin vertailuihin. Olemme korkeasti koulutettuja, luotamme toisiimme, kykenemme suurten ongelmien hahmotukseen emmekä ole pelkästään rahamotivoituneita. Ja jos olemmekin, olemme valmiita maksamaan nimenomaan hyvinvoinnistamme.

MINÄ

Koska ilmastonmuutoksen voittamiseen eivät pelkkä teknologinen kehitys tai valtion kontrolli riitä, myös meidät kansalaiset pitää saada mukaan, muuttamaan elämäntapojamme.

Jos ilmastonmuutos tuli tänä vuonna lehtiin, ensi vuonna se tulee arkeen. Sitä ei ratkaista kielloilla ja sääntelyllä vaan kansalaisten ja kuluttajien saamisella mukaan ympäristön huomioonottavaan toimintaan. On kyettävä vaikuttamaan miljooniin päivittäisiin ostopäätöksiin ja luotava niitä tekeville kuluttajille motivaatio ympäristön huomioonottavalle toiminnalle. Välineitä voivat olla henkilökohtaiset päästökiintiöt ja kansalaisten välinen päästökauppa, kuten Iso-Britannian hallitus on ehdottanut. Henkilökohtaisessa päästökaupassa kansalainen tuntisi ostostensa ympäristövaikutukset ihollaan. Ilmastonmuutosbonukset räpsähtäisivät energiapihien tilille kerran kuussa. Hiilidioksiidi sopisi hyvin kulutusmarkkinoilla: polkupyöräily olisi kannattavaa toimintaa ja Hummer-kuskit saisivat mahdollisuuden maksaa harrastuksestaan vielä entistäkin enemmän. Bling bling!
Rajallisten luonnonvarojen ja talouskasvun ristiriita ei ole meille, kuluttajille, välttämättä ongelma. Elämänlaatu ja onnellisuus eivät kasva suhteessa materiaaliseen elintason myötä. Näiden kahden – materiaalisen kulutuksen ja todellisen elämänlaadun erottaminen toisistaan tulisi olla jokaisen itseään ihmiskeskeisenä pitävän yhteiskunnan ja kansalaisen ensisijainen tavoite.

Kuluttajillekaan ei kaikkea vastuuta vielä voida sysätä, ei ainakaan ennen kuin aitoja ja ekologisia kulutusvalintoja on markkinoilla riittävästi. Kuvitelkaa tilannetta, että kuluttajien pitäisi nyt heti vähentää omilla päätöksillään 60-80% Suomessa syntyvistä päästöistä. Se ei tapahdu niin, että kulkisimme kolmanneksen matkoista, söisimme kolmanneksen nykyisestä ruokamäärästä ja joisimme vain kolmannes kupillisen kahvia jokaisen täyden sijaan.

Jotta ilmastonmuutoksen torjuminen on mahdollista tulee kaikkien kolmen ottaa osaa: poliittisen päätöksenteon, yritysten vastuullisuuden ja kuluttajien. Keinoja on monia, mikään niistä ei vaan yksin riitä.

Ei mikään helppo homma, mutta tarjoaa takuulla sisältöä monen elämään. Tämän suuren ponnistuksen edessä voimme olla varmoja, että elämme historian jännittävimpiä ja merkityksellisimpiä aikoija. Mikä aiempi sukupolvi on saanut pelastaa maailman?

Kansalaiset käymään päästökauppaa!

Britanniassa ladattiin heinäkuussa peliin pitkiin aikoihin kiinnostavin ilmastopoliittinen aloite. Guardianin uutinen kertoo, että maan ympäristöministeri on ehdottanut selvitystä kansalaiskohtaisesta päästökiintiöstä. Toisin sanoen jokainen britti saisi vuodessa tuottaa tietyn määrän kasvihuonekaasupäästöjä. Jos omista matkoista, ostoksista, lämmityksestä ja sähkökulutukseta koituu enemmän päästöjä, on ostettava päästöoikeuksia vähemmän päästöjä tuottaneilta kansalaislta. Kyseessä on siis sama idea kuin yritysten päästökaupassa.

Tällaisen järjestelmän yhteiskuntapoliittiset vaikutuset olisivat tietenkin merkittäviä. Ensinnäkin, se toisi ilmastonmuutoksen torjumisen jokaisen kansalaiseen arkeen, osaksi kaikkia kulutusvalintoja. Toiseksi, se tuottaisi uudenlaisen tavan kierrättää varallisuutta – ympäristötietoisesti käyttäytyvän kansalaisen olisi mahdollista netota.

Tällaisia ideoita on heitelty ennenkin erilaisissa skenaarioharjoituksissa. Tällä kertaa astetta konkreettisemman aloitteen takana on kuitenkin arvovaltainen taho: ympäristöministeri David Milibandin nimi on vilahdellut viime aikoina myös veikkailuissa Tony Blairin seuraajasta Britannian pääministerinä.

Onko ilmastonmuutokselle demokraattista ratkaisua?

Tulevan vuosikymmenen aikana ilmastonmuutoksen torjunnasta muodostuu yksi keskeisimmistä poliittisista kysymyksistä useimmista teollistuneissa maissa. Aiheen vahva politisoituminen on käynnissä jo Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäisessä ja viimeisessä ilmastonmuutoksen torjunnasta on tulossa merkittävä vaaliteema seuraavissa vaaleissa.

Poliittisesta valtavirtaistumisestaan huolimatta ilmastonmuutos on “hell of a tester” demokratialle siinä muodossa kuin me sen tunnemme. Jo nyt on selvää, ettei ilmastonmuutota ratkaista enää pelkin kansallisin päätöksin. On tehtävä ylikansallisia sopimuksia ja hallinnan muotoja. Demokratian on siis laajennettuva kansalliselta tasolta ylikansalliseksi.

Tämäkään ei silti välttämättä vielä riitä. Kysymys on myös siitä, miten kattavasti demokraattinen järjestelmä kykenee muuttamaan ja ohjailemaan ihmisten arkipäiväistä käyttäytymistä, markkinoiden toimintaa ja teknologia kehitystä. Onko demokraattisesti johdetulla julkisella vallalla nykypäivänä riittäviä välineitä tarttua tällaisiin monisyisiin ongelmiin?

Toinen keskeinen kysymys koskee ilmastonmuutoksen vaikutusta demokratialle. “Mitä jos…”-tyyppisenä ajatusleikkinä voidaan pohtia, mitä tapahtuu demokratialle jos ilmastonmuutos todella karkaa käsistä ja alkaa merkittävästi kurjistaa useimpien ihmisten elämää? Miten kansalaiset silloin suhtautuvat demokraattiseen päätöksentekoon, joka puuhasteli vuosikymmeniä muiden asioiden parissa ja jätti tällaisen megariskin torjumisen hoitamatta?

Demos Helsinki – think tank etsii demokraattisia ratkaisuja aikamme merkittävimpiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Ilmastonmuutos on mielestämme tällaisista ilmiöistä ehkä merkittävin. Siksi olemme perustaneet tämän blogin jäsentämään ja välittämään tuoreita ajatuksia ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista implikaatioista ja demokraattisen hallinnan mahdollisuuksista. Toivomme, että näistä ajatuksista on iloa yhteiskunnalliselle keskustelulle ja päätöksenteolle ja että esittämiimme provokatiivisiin ajatuksiin tartutaan vasta-argumentein.

Haluamme myös haastaa nykyiset demokraattiset järjestelmät kriittiseen itsetutkiskeluun: Mitä demokratia todella on, kuinka sen toimivuutta mitataan ja miten se näkyy arjessa?