Avoin kirje Suomen hallituksen ilmastoasiantuntijalle

Hyvä Oras Tynkkynen,
Onnittelut historiallisesta nimityksestäsi Suomen hallituksen viralliseksi ilmastoasiantuntijaksi! Olet varmasti paras mahdollinen valinta tähän vaativaan tehtävään. Aloitit työsi ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo 1990-luvun alussa, luultavasti ennen kuin sinua 25 vuotta vanhempi Jorma Ollila oli edes kuullut koko ilmiöstä. Olet ollut läsnä kun Kioton sopimus solmittiin. Jo tähänastisilla meriiteilläsi olet ilmiselvä edelläkävijä ja ilmastosankari.

Suuri yleisö tulee muistamaan sinut kuitenkin niistä teoista, jotka teet seuraavien 45 kuukauden aikana.

Hallussasi on tyystin uusi virka, jonka hoitamisesta ei ole olemassa aiempaa vertailukohtaa. Saat itse näyttää esimerkkiä sille, mitä hallituksen ilmastoasiantuntija voi tehdä ja millaisia asioita saavuttaa.

Meidän mielestämme tehtävänäsi ei ole toimia vihreiden vahtikoirana hallituksen ilmastopoliittisten tavoitteiden toteutuksessa.

Kyse ei ole myöskään pelkkänä hallituksen teknisenä neuvonantajana toimimisesta. Tällaiseen tehtävään löytyisi kyllä päteviä virkamiehiäkin.

Meidän mielestämme tehtäväsi on demokratian pelastaminen luomalla kokonaan uudenlaista politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jossa kansalaisilla on mahdollisuus kokea olevansa osallisia aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, selättämisessä.

Tämän haasteen brittiläinen kollegasi, ministeri David Milliband, on kuvannut pistämättömällä tavallaan seuraavasti:

Climate change challenges our way of thinking about politics. Our conception of politics has been government and parliament -based. It has been about managing not mobilising, governing not campaigning, based on active government and passive citizens. The environment shows how outdated this is. People don’t want the remote influence of lobbying their representatives through the occasional tick in the ballot box. They want to be players.

Sinun tehtävänäsi on näyttää kansalaisille, mitä tämä uudenlainen politiikka voi olla.

Haluamme tukea sinua parhaamme mukaan tässä valtavassa haasteessa.

Ehkä seuraavat kaksi harjoitusta voivat auttaa sinua tehtävässäsi. Niissä molemmissa kyse on on ajattelemisesta ajassa taaksepäin:

1. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään parhaimmillaan 30% vuoteen 2020 mennessä. Siihen on aikaa alle 13 vuotta. Ajattelepa jokaista vuotta ennen tuota ajankohtaa: Millainen on Suomen oltava vuonna 2019, jotta tavoiteltu päästövähennys toteutuu? Entä vuonna 2018? Mitä päätöksiä on tehtävä jo vuonna 2017? Vuotta ennen sitä?…Ensi vuonna? Tänä vuonna? Monien asioiden toteuttamiseen menee aikaa, sen huomaa kun tekee tämän harjoituksen.

Teetätä tämä harjoitus pääministerille, valtionvarainministerille, ympäristöministerille, kauppa- ja teollisuusministerille ja väyläministerille. Teetätä se heillä joka vuosi. Kerro kansalaisille tulokset. Haasta heidät kaikki miettimään omaa vastaustaan tähän.

2. Ajattele tästä hetkestä taaksepäin uraasi Suomen merkittävimpänä ilmastoaktivistina. Muistele sitä, kuinka itse – luultavasti vähitellen – tajusit ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisen haasteen valtavuuden. Miltä se eri hetkinä tuntui? Mieti, miten nämä kokemukset voitaisiin tuottaa kaikille suomalasille. Tavoilla, jotka eivät aiheuttaisi pelkkää kauhua ja paniikkia vaan uskoa siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vastata tähän valtavaan haasteeseen – toimimalla yhdessä. Tämän massiivisen mielikuvaharjoituksen toteuttamiseen juuri sinulla on nyt poikkeuksellinen mahdollisuus!

Me Demos Helsingissä toivotamme sinulle rohkeutta ja kaikkea hyvää uudessa tehtävässäsi. Toivottavasti tänään Helsingin sanomien NYT-liitteessä ilmestynyt “Suomi vuonna 2040″-artikkeli ja samassa yhteydessä julkistettu kirjoituskilpailu antavat uusia eväitä töihisi.

Suomen kansan kollektiivinen mielikuvitus on nyt laukaistu kuvittelemaan millainen on ilmastonmuutoksen selättänyt onnellinen Suomi. Sinun ja hallituksen tehtävänä on näyttää reitti, jolla tuohon tavoitteeseen voidaan päästä.

Helsingissä 25.5. 2007,

Demos Helsinki

Eettisten innovaatioiden huippuyksikkö

Lisää ennakkomakua ensi perjantain Nytin jutusta. Eli tässä on kuvataitelija Antti Majavan Suomen Kuvalehdessäkin esittelemä ja seminaarimme kehittelemä ajatus eettisten innovaatioiden luomisesta, nykyisten tyhjien ja alkeellisten taloudelliseen hyvinvointiin tähtäävien innovaatioiden sijaan:

Eettisten innovaatioiden huippuyksikkö
Suomi on kehittänyt eettisten innovaatioiden huippuyksikön, ns. Suomen-mallin. Sen sijaan että yritettäisiin keksiä uusia tapoja tuottaa turhaa tavaraa, huippuyksikössä etsitään suoraan onnellisuutta lisääviä innovaatiota. Suomi-ilmiöllä viitataan aikaan, jolloin maassamme kehitetty eettisten innovaatioiden järjestelmä otettiin käyttöön Kiinassa. Vuosituhannen vaihteessa maailman kulutustavaroita sylkeneestä suurvallasta on nyt tullut hyvän elämän harjoitteiden merkittävin viejä.

 

Ratkaisut ovat olemassa, kuinka niihin päästään?

Ilmastonmuutoksen ratkaisut ovat olemassa, mutta niiden toteuttaminen vaatii ennennäkemötäntä globaalien resurssien uudelleenohjaamista.

Tämä nykyiseltä demokraattiselta päätöksenteolta ja markkinataloudelta mahdollisesti liikaa vaadittu.  Entä jos… 2040 -seminaarissa ideoimme näiden kahden yli toimivaa ja “parempaa” globaalia päätöksentekojärjestelmää. Maailman hallitusta, joka ei olisi instituuioiden vaan ihmisten liitto. Syntyi ajatus open source -hallituksesta (tämä ei mahtunut  perjantaina ilmestyvään juttuun, eli tässä director cut):

Planetaarinen tahto löytyi wikidemokratiasta.
Vuonna 2012 maailman kansalaiset perustivat open source -hallituksen, joka haastoi reilujen sääntöjen etsimiseen lamaantuneet valtiot, ne jotka meidän aikanamme kompastelivat Kioton sopimuksen kaltaisten marginaalisten askeleiden ottamisessa. ”Wikidemokraattisesti” yhdessä kirjoitettu sopimus valmistui jo 2010 ja sitä pidetään eräänlaisena peruskirjana ”ihmisten YK:lle”. Sen lähtökohtana on vihreä talous, joka turvaa  puhtaan veden, ilman ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen tuleville sukupolville.

Autoilu aiheuttaa ilmastonmuutosta

Ensin varoitusmerkit ilmestyivät lentolippuihin, nyt autoihin:

Lentäminen aiheuttaa ilmaston lämpenemistä

Kirjoitimme tässä blogissa 14. huhtikuuta ehdotuksesta laittaa lentolippuihin varoitustarroja. Parissa viikossa homma on edennyt näin pitkälle:

Kymmenen ratkaisua ilmastonmuutokseen

Demos Helsinki järjesti yhteistyössä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kanssa think tank -seminaarin aiheesta “Entä jos… vuonna 2040 Suomi on selättänyt ilmastonmuutoksen”.

Both-suunnittelutoimisto keräsi seminaariosallistujien esittämät “Vaaralliset ajatukset” mindmappiin. Puramme sitä seuraavien viikkojen aikana tässä blogissa, sekä Nytissä.

Jäsentyneempää analyysia odotellessa tässä kymmenen tapaa, jotka voivat osaltaan auttaa ilmastonmuutoksen ratkaisuun (klikkaa kuvaa niin saat siitä suuren version).

Entä jos demokratia ei riitäkään?

Olet ehkä ihmetellyt miksi blogimme nimi on Ilmastonmuutos ja demokratia. Ehkä jopa kummastellut mitä ihmettä noilla kahdella on tekemistä keskenään.

Pelkäämme, ettei mitään. Toivomme, että erittäin paljon.

Ilmastonmuutoksen eteemme asettama yhteiskunnallinen peruskysymys on seuraava: Voimmeko pitää molemmat, liberaalin demokratian ja kulttuurillemme elinkelpoisen ilmaston?

Se kuinka ilmastonmuutos asettaa kyseenalaiseksi nykyisen päätöksentekojärjestelmämme kyvykkyyden on herättänyt vasta vähän kansainvälistä keskustelua. On kun yhteiskuntatieteilijät, intellektuellit, ilmastokampanjoijat ja päätöksentekijät haluaisivat peitellä pessimismiään. Emme halua sanoa ääneen, että meillä ei ole tämän hetken läntisissä demokratioissa käytössä yhteiskunnallisia instrumentteja, jotka tuottaisivat tarvittavat elämäntapamuutokset.

Viimeisin pohdiskelu ilmastonmuutoksen ja demokratioiden suhteesta löytyy openDemocracy -saitilta. Siinä “yhteiskunnallinen yrittäjä” Dougald Hine polemisoi osuvasti demokratian edessä olevaa haastetta:

Listening to British campaigners, it can sound as though the problem is that we as individuals have too much power and the state has too little. What [Al] Gore reminds us is that, in important ways, power is already dangerously concentrated. There are signs of hope, not least in some of the ways which people are finding to use the internet. Mechanisms for restricting our personal behaviour will be required, but we should demand involvement in the process rather than petitioning the state to relieve us of our freedom. Meanwhile, governments must stop protecting those industries which cannot or will not adapt their behaviour to a low-carbon world.

Climate change presents immense technical tests, but the challenge it presents is also to the democratic imagination. Whether or not we succeed technically in mitigating its effects, it is all too easy to envisage the result as a more or less unpleasant authoritarian future. The task is to imagine and bring about a future which can accommodate both austerity and autonomy. There is a kind of political freedom which is distinct from consumer freedom and also from the “freedom from fear” promised by pervasive state control. At its heart is the space for individual and shared self-reliance. The tone of much current debate over climate change makes the rearticulation of this idea of freedom urgent.

Hinen pointti on kristallinkirkas: kansalaisilla yksilöinä tulisi olla mahdollisuus ottaa osaa niihin tapoihin, joilla elämäntapojamme rajoitetaan ja muutetaan. Mechanisms for restricting our personal behaviour will be required, but we should demand involvement in the process rather than petitioning the state to relieve us of our freedom.

Tämä vaatii muutosta siinä miten kulttuurimme näkee vapaudet, velvollisuudet sekä osallistumisen yhteiseen hyvään. Onko vapaus muutakin kuin kuluttajan vapautta ja velvollisuus muutakin kuin velvollisuutta painostaa päätöksentekijöitä, äänestää ja maksaa veroja? Vai voimmeko osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan, jollain nykyaikaisemmalla ja palkitsevammalla tavalla?

Nämä kysymykset ovat aikamme demokratian ytimessä. 2000-vuotta sitten kehitetty ja 200-vuotta sitten massoille instutionalisoitu tapaa ottaa osaa yhteiseen hyvään kaipaa uusia ideoita. Se on riittämätön aikamme tarpeisiin.

Miten minä voin torjua ilmastonmuutoksen?

Tämä mainos on pyörinyt useiden euroopan maiden televisiossa. Sen takana on Avaaz.org niminen -organisaatio, eräänlainen e-kampanja siis:

Avaaz.org (Our name means “Voice” or “Song” in several languages including Hindi, Urdu, Farsi, Nepalese, Dari, Turkish, and Bosnian) is a community of global citizens who take action on the major issues facing the world today. Our aim is to ensure that the views and values of the world’s people — and not just political elites and unaccountable corporations — shape global decisions. Avaaz.org members are taking action for a more just and peaceful world and a vision of globalization with a human face.

Avaaz pyrkii ratkomaan samaa ongelma kuin Demos Helsinki, tämä blogi ja miljardit kansalaiset ympäri maailmaa: miten me voisimme osallistua tämän abstraktin ja tulevaisuuteen sijoittuvan uhan torjuntaan?

Tämän ongelman ratkaisu on ilmastonmuutoksen kynnyskysymys. Eli ongelman ratkaisu piilee osallisuuden jaossa ja luomisessa. Mitä muuta se voi olla kuin luopumista kulutuksesta ja päätöksentekijöiden painostamista?

Tällä hetkellä ilmastonmuutoksen kentällä näkyy vain objekteja. Ainoa toimija – subjekti – on ilmastonmuutos itse. Tilanne on kiusallinen. Edessä oleva muutos – hyvinvoinnin vapauttaminen hiilidioksiidista – on suuruudeltaan sellainen, että sitä eivät insinöörit, tiedemiehet, byrokraatikot, suunnittelijat ja poliitikot pysty tuottamaan. Se ei ole luonteeltaan enää tekninen ongelma.

Jos poliitiiset päätökset ja teknologinen kehitys eivät yksin ratkaise ongelmaa, mikä sitten? Vaaditaan elämäntapamuutoksia. Ilmastopolitiikan uusi haaste on tarjota tarpeeksi monenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia.

Kaikkia kansalaisia yhtäläisesti koskevat massaratkaisut kuten regulaatio ovat kovia ja kansalaisaktiivisuutta latistavia keinoja. Olisi demokratian kannalta luontavampaa päästä valitsemaan tapansa ottaa osaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kieltoihin suhtaudutaan negatiivisesti, kieltoihin perustuva politiikka on tuomittu häviämään.

Ilmastonmuutos onkin haaste tavallemme tehdä politiikka. Nykyisellään politiikalla on erittäin vähän keinoja vaikuttaa ihmisten elämäntyyleihin – hintaa ja saatavuutta säätelemällä valtio voi pääsee tiettyyn pisteeseen. Valistus on muutoksen edellytys, muttei realisoidu toimintaan ilman palkkioita.

Nyt valittavia eduskunta tulee siis tekemään (toivottavasti) täysin erillaista politiikkaan kuin edeltäjänsä. Politiikkaa, joka on kenties lähempänä itsenäisyyden alun ajan politiikkaa, aikaa jolloin työväen-, talonpoikais- ja porvarisliike mobilisoivat “kenttäänsä” ja kansanedustaja oli yhteydessä edustamiensa ihmisten arkeen muulloinkin kuin ennen vaaleja.

Tarjolla tänään: Global warming!

Ilmastonmuutoksen arkistumista kuvaa hyvin se, että erilaisissa mainoskampanjoissa vilahtelee erilaisia Global warming -sloganeita. Kyse ei ole vain sähköyhtiöiden tai autokauppiaiden pyrkimyksestä vakuutella omaa vastuullisuuttaan ilmastonmuutoksen suhteen. Nyt ilmastonmuutoksella ratsastetaan mainoskampajoissa, joilla myydään ihan tavallisia kulutustavaroita.

Suurin ja komein näistä kampanjoista on Dieselin Global warming ready -kampanja. Kampanjan kuvissa farkkuihin sonnustautuneet kauniit nuoret ihmiset hengailevat ilmastonmuutoksen runtelemissa turistikohteissa Riosta Venetsiaan ja Manhattanilta Kiinanmuurille.  Kampanjan sivuilla jaellaan myös neuvoja arkisiin ilmastotekoihin: reipas seksi lämmittää huoneilmaa!

Myös roskapostikampanjoiden pyörittäjät ovat havainneet Global warming -otsikon vetovoiman. Alla roskapostisuodattimen läpi tullut Viagra-viesti, jonka otsikko viittaa johonkin ihan muuhun kuin erektiohäiriöihin.

Kansainvälinen ilmastopolitikointi käynnistyi Nairobissa

BBC:n toimittaja Richard Black raportoi Nairobin ilmastokokouksen arjesta pessimistiseen sävyyn. Poliitikkojen neuroottinen takertuminen kansalliseen kilpailukykyyn on hämmentävää.

Clearly there is no appetite in any government for doing things the straightforward way – mandating clean energy, banning coal-fired electricity generation, clearing city centres of cars, forcing builders to adopt stringent energy efficiency standards.

Poliittisen elämän huipulla vaikuttavat maailman joka kolkassa keski-ikäiset tai sen jo hyvän matkaa ohittaneet kansalaiset. Mussuttaessaan kalliita illallisia ja toistellessaan kilpailukykyjargonia heidän mielissään saattaa liikkua huojentava ajatus siitä, että pahimmat ongelmat eivät ehkä toteudu vielä heidän elinaikanaan.

Kannattaa tutustua myös BBC:n ilmastonmuutosta eri näkökulmista käsittelevään sivustoon.