Avoin kirje Suomen hallituksen ilmastoasiantuntijalle

Hyvä Oras Tynkkynen,
Onnittelut historiallisesta nimityksestäsi Suomen hallituksen viralliseksi ilmastoasiantuntijaksi! Olet varmasti paras mahdollinen valinta tähän vaativaan tehtävään. Aloitit työsi ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo 1990-luvun alussa, luultavasti ennen kuin sinua 25 vuotta vanhempi Jorma Ollila oli edes kuullut koko ilmiöstä. Olet ollut läsnä kun Kioton sopimus solmittiin. Jo tähänastisilla meriiteilläsi olet ilmiselvä edelläkävijä ja ilmastosankari.

Suuri yleisö tulee muistamaan sinut kuitenkin niistä teoista, jotka teet seuraavien 45 kuukauden aikana.

Hallussasi on tyystin uusi virka, jonka hoitamisesta ei ole olemassa aiempaa vertailukohtaa. Saat itse näyttää esimerkkiä sille, mitä hallituksen ilmastoasiantuntija voi tehdä ja millaisia asioita saavuttaa.

Meidän mielestämme tehtävänäsi ei ole toimia vihreiden vahtikoirana hallituksen ilmastopoliittisten tavoitteiden toteutuksessa.

Kyse ei ole myöskään pelkkänä hallituksen teknisenä neuvonantajana toimimisesta. Tällaiseen tehtävään löytyisi kyllä päteviä virkamiehiäkin.

Meidän mielestämme tehtäväsi on demokratian pelastaminen luomalla kokonaan uudenlaista politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jossa kansalaisilla on mahdollisuus kokea olevansa osallisia aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, selättämisessä.

Tämän haasteen brittiläinen kollegasi, ministeri David Milliband, on kuvannut pistämättömällä tavallaan seuraavasti:

Climate change challenges our way of thinking about politics. Our conception of politics has been government and parliament -based. It has been about managing not mobilising, governing not campaigning, based on active government and passive citizens. The environment shows how outdated this is. People don’t want the remote influence of lobbying their representatives through the occasional tick in the ballot box. They want to be players.

Sinun tehtävänäsi on näyttää kansalaisille, mitä tämä uudenlainen politiikka voi olla.

Haluamme tukea sinua parhaamme mukaan tässä valtavassa haasteessa.

Ehkä seuraavat kaksi harjoitusta voivat auttaa sinua tehtävässäsi. Niissä molemmissa kyse on on ajattelemisesta ajassa taaksepäin:

1. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään parhaimmillaan 30% vuoteen 2020 mennessä. Siihen on aikaa alle 13 vuotta. Ajattelepa jokaista vuotta ennen tuota ajankohtaa: Millainen on Suomen oltava vuonna 2019, jotta tavoiteltu päästövähennys toteutuu? Entä vuonna 2018? Mitä päätöksiä on tehtävä jo vuonna 2017? Vuotta ennen sitä?…Ensi vuonna? Tänä vuonna? Monien asioiden toteuttamiseen menee aikaa, sen huomaa kun tekee tämän harjoituksen.

Teetätä tämä harjoitus pääministerille, valtionvarainministerille, ympäristöministerille, kauppa- ja teollisuusministerille ja väyläministerille. Teetätä se heillä joka vuosi. Kerro kansalaisille tulokset. Haasta heidät kaikki miettimään omaa vastaustaan tähän.

2. Ajattele tästä hetkestä taaksepäin uraasi Suomen merkittävimpänä ilmastoaktivistina. Muistele sitä, kuinka itse – luultavasti vähitellen – tajusit ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisen haasteen valtavuuden. Miltä se eri hetkinä tuntui? Mieti, miten nämä kokemukset voitaisiin tuottaa kaikille suomalasille. Tavoilla, jotka eivät aiheuttaisi pelkkää kauhua ja paniikkia vaan uskoa siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vastata tähän valtavaan haasteeseen – toimimalla yhdessä. Tämän massiivisen mielikuvaharjoituksen toteuttamiseen juuri sinulla on nyt poikkeuksellinen mahdollisuus!

Me Demos Helsingissä toivotamme sinulle rohkeutta ja kaikkea hyvää uudessa tehtävässäsi. Toivottavasti tänään Helsingin sanomien NYT-liitteessä ilmestynyt “Suomi vuonna 2040″-artikkeli ja samassa yhteydessä julkistettu kirjoituskilpailu antavat uusia eväitä töihisi.

Suomen kansan kollektiivinen mielikuvitus on nyt laukaistu kuvittelemaan millainen on ilmastonmuutoksen selättänyt onnellinen Suomi. Sinun ja hallituksen tehtävänä on näyttää reitti, jolla tuohon tavoitteeseen voidaan päästä.

Helsingissä 25.5. 2007,

Demos Helsinki

Eläkepommi, ilmastolasku ja sukupolvien tasa-arvo

Keskustelimme Third Generation Environmentalism -organisaation Nick Mabeyn kanssa. Hänellä oli kiinnostava ajatus liittyen ilmastonmuutokseen ja demokratiaan:

Jos tekee yleiskatsauksen viimeisen vuosikymmenen keskustelunaiheista länsimaissa, on eläkepommi varmasti keskustelluin tulevaisuushaaste. Kun suuret, nopean vaurastumisen elämänsä aikana kokeneet ikäluokat jäävät eläkkeelle, jää heidän elättämisensä työelämään jäävien pienempien ikäluokkien harteille. Joidenkin mukaan eläkekulut musertavat nuoremmat ikäluokat kasvavan työtaakan alle ja pakottavat karsimaan hyvinvointivaltiota. Toisten mukaan mitään suurta eläkepommia ei tule, jos talous vain jatkaa kohtuullisella kasvu-uralla.

Nämä argumentit olettavat yhteiskunnan kehittyvän pitkälti samalla tavalla kuin keskiarvoisesti viimeisinä vuosikymmeninä. Demografia muuttaa jotakin, ehkä teknologiakin, muuten on vain poliittisia päätöksiä.

Ajallisesti eläkepommi (oli se sitten iso tai pieni) ja ilmastolasku laukeavat kuta kuinkin samoihin aikoihin. Läntisten maiden on muutettava nopeasti tuotantorakennettaan vähäpäästöisemmäksi, autettava kehitysmaita sopeutumaan ilmastonmuutoksen seurauksiin ja elätettävä yhä suurempi joukko omia kansalaisiaan.

Tämän kaiken rahoittamisesta pitää tehdä poliittisia päätöksiä. Niitä päätöksistä tekee luultavasti suuri joukko eläkkeensaajia. Heitä on paljon ja he ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia. Perinteisen ajattelun mukaan edunsaajaryhmä ei tietenkin karsi omia etuisuuksiaan eli eläkkeisiin ei ainakaan kosketa.

Tämä tietenkin korpeaa tätä kaikkea työllään rahoittavia ihmisiä. He maksavat eläkkeitä sukupolvelle, joka rikastui fossiilisia polttoaineita hyödyntämällä ja nautti työ- ja eläkeikänsä kaikista tämän vaurauden hedelmistä: etelänmatkoista, lämmitetyistä kylpyhuoneiden lattioista, isoista autoista ja lentotomaateista. Työelämässä raatavilla kulutusmahdollisuudet kaventuvat: lentomatkoista ja kaukaa tuoduista tuotteista tulee entistä kalliimpia ja yhä suurempi siivu palkasta valuu eläkkeisiin ja ilmastonmuutoksen tuottamien vahinkojen korjaamiseen.

Tällainen tilanne haastaa tietenkin demokratian uskottavuuden. Kuinka tehdä kipeitä päätöksiä, miten jakaa taakkaa oikeudenmukaisesti sukupolvien keskeen? Ehkä joku keksii pian, että eläkeikä ja eläkkeet ovat vain konventio, jolle ei ole sen kummempaa perustetta nykyisen terveystason vallitessa. Mutta konventiota ei voida muuttaa, kun eläkeläiset päättävät.

Joissain maissa kuten Ranskasa onkin jo nostettu esiin äänioikeuden ikäkertoimet eli ehdotettu, että työikäisten pitäisi saada 1,5 ääntä eläkeläisten yhtä ääntä kohden.

Sukupolviristiriitoja tavataan usein liioitella. Sukupolvet koostuvat lapsista ja vanhemmista, joiden välillä on muutakin vaihtoa kuin verovaroja ja eläkkeitä. Mutta minkälaisena isien syntinä ilmastonmutuos lopulta koetaan, sitä emme vielä tiedä.