Palstatila vähenee, ilmastonmuutos etenee

Marraskuun alussa julkaistu Sternin raportti ja sekä lukuisat muut samoihin aikoihin ilmestyneet tutkimukset nostivat ilmastonmuutoksen otsikoihin. Kohu on nyt laantunut. Missä määrin ilmastonmuutos on tullut jäädäkseen julkiseen keskustelun ja politiikan agendalle? Olen seurannut ilmastonmuutokseen liittyvää uutisointia eri medioiden (BBC, Financial Times, New York Times, IHT, Washington Post, Helsingin Sanomat, Reuters) verkkopalveluissa. Juttujen määrä on sokkivaikutuksen jälkeen tasaantunut. Vuosi 2007 voi hyvinkin muodostua ratkaisevaksi sen suhteen, miten ja missä määrin ilmastonmuutokseen tullaan tarttumaan. Uutisoinnin sisällön lisäksi tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, mille tasolle juttujen määrä asettuu. Tämä kertoo siitä, muodostuuko ilmastonmuutoksesta läpi eri yhteiskuntasektorien ja teemojen leikkaava asia vai lokeroidaanko se johonkin olemassaolevaan hallinnolliseen laatikkoon.

Uusimmat linkit keräämästäni ilmastonmuutos-arkistosta löytyvät nyt sivupalkista. Koko arkistoni löytyy osoitteesta del.icio.us/aleksi_aaltonen/climatechange

Hyvää Uutta Vuotta toivottaen,

Aleksi Aaltonen

Politiikan kieli on talous

Britannian hallituksen tilaama Stern review ilmastonmuutoksen vaikutuksista maailmantalouteen herätti ainakin Britanniassa odotetun (ja ilmeisesti suunnitellun-) kaltaisen kohun. Suomessa asia toki noteerattiin uutisissa mutta kommentteja on tullut melko niukalti (katso toki Talouselämän kolumni). Odotamme yhä suomalaisten huippupoliitikkojen näkemyksiä ilmastonmuutoksen merkityksestä, viimeistään eduskuntavaalikeskusteluissa.

On mielenkiintoista analysoida sitä miten hyvin ja systemaattisesti suunniteltu operaatio raportin julkaisu oli. Britannian hallitus pyrkii selvästi voimalla painamaan ilmastonmuutoksen politiikan keskiöön, sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Tämä “lanseeraus” tehtiin samalla tavoin kuin suuryrityksessä, joka julkaisee toimintansa mullistavan strategian.

Uutta strategiaa tuettiin näyttävällä selvityksellä (Sternin raportti), julkistamalla yllättävä rekrytointi (Al Gore hallituksen ympäristöneuvonantajaksi), kertomalla uusista tuotteista (uudet hiiliverot, päästökaupan laajentaminen) ja ilmoittamalla toteutusaikataulusta (Britannia haluaa sovittavan Kioton sopimuksen jatkosta viimeistään 2008).

On sinänsä aika ennenkuulumatonta, että maan hallitus palkkaa toisen, suuremman valtion entisen varapresidentin neuvonantajakseen. Ontuva vertaus: miltä kuulosaisi, jos Eero Heinäluoma palkkaisi neuvontajakseen Mona Sahlinin? Hänkin on Goren tapaan sisarpuolueesta, menetti pedatun paikkansa maan tulevana johtajana, on ollut aiemminkin tekemisissä ympäristöasioiden kanssa?

Väitetään, että koko operaatio on osa valtiovarainministeri Gordon Brownin laajempaa kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena olisi rakentaa Brownista, työväenpuolueen tulevasta pääministeriehdokkaasta, uudenlainen, tulevaisuusorientoitunut poliitikko. Tietenkin taustalla on usko ja luottamus siihen, että politiikka kääntyy yhä enemmän juuri tällaisten kysymysten pariin. Olemalla ajoissa näiden teemojen puolestapuhuja voi saavuttaa vaikutusvaltaa, siis saada osakseen sekä äänestäjien että muiden maailman johtajien kunnioitusta ja kannatusta.

Brown ja muu työväenpuolue ei kuitenkaan ole jäänyt odottamaan ilmastonmuutoksen poliittisen painoarvon nousua vaan tekee sitä painoarvoa nyt itse. Maanantain 30.11.2006 mediavyörytyksellä haluttiin kiinnittää sekä brittiäänestäjien että koko maailman huomio ja muuttaa poliittista agendaa sanoen: tämä asia on nyt tärkeä, me olemme tosissamme ja aiomme toimia.

Ainakin Britanniassa vaikutukset puoluepolitiikkaan ovat ilmeiset: myös kilpailevat puolueet, konservatiivit ja liberaalidemokraatit, ovat ilmaisseet olevansa varsin tosissaan ilmastonmuutoksen suhteen ja luvaten valtaan päästessään ryhtyvä toimiin.

Se, että huomion herättämisessä käytettiin nimenomaan taloustieteilijän nimiin laitettua raporttia, kertoo paljon nykyisestä politiikasta. Raportin pääväitehän on, että ilmastonmuutos voi pienentää maailmantaloutta 5-20 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Vastaavasti ilmastonmuutoksen tehokas hillitseminen maksaisi vain noin prosentin maailmantalouden vuosittaisesta arvosta.

Kaikille on ollut kai jo useita vuosia selvää, että käsistä karkaava ilmastonmuutos voi muuttaa merkittävästi maapallon elinolosuhteita, aiheuttaa kaupunkien ja kulttuurien tuhoutumisia ja tuottaa valtavat määrät kärsimystä sadoille miljoonille ihmisille.

Silti moni taloustieteilijä on summittaisesti päätellyt, että välitön, voimallinen satsaaminen tämän kehityksen hillitsimseksi saattaa olla vain tulonsiirtoa nykyisiltä ihmisltä tuleville, parempaa teknologiaa hyödyntäville, vauraammille ihmissukupolville. Nyt saatiin varmistus siitä, että näin ei ole. Ja kun talous on puhunut, kuuluisi politiikan toimia. It’s Economy, Stupid, kuten The Times raportin etusivullaan otsikoi.

Talous, tai paremminkin raha, on politiikan kieli. Tai näin ainakin luulemme. Se, kuunnellaanko Sir Nicholas Sternin ryhmän raportin varoituksia, kertoo paljon siitä miten äänestäjät ja poliittiset päättäjät lopulta yhteisen hyvän ymmärtävät. Onko kattava taloudellinen laskelma riittävä peruste muuttaa yhteiskuntien toimintaa ja politiikan sisältöä?

Mitä kertoo se, jos mikään ei muutukaan? Voimmeko päätellä siitä, että politiikan talouspuhe on lopulta vain kuorrutusta ja pinnallista retoriikkaa?

Entä se, että Maailmanpankin entisen pääekonomistin tutkimus on lopulta se, joka suuntaa politiikkaa? Olemmeko tyytyväisiä ja luottavaisia siihen, että politiikan kysymykset on lopulta ratkaistavissa taloudellisin laskelmin?

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä poliittinen keskustelu kytkeytyy aina erottamattomasti ongelman globaalisuuteen. Kansallisvaltioiden poliitikot voivat aina vedota siihen, että he eivät voi yksin ratkaista globaalia ongelmaa: joku muu on aina enemmän syyllinen tai vastuullinen. Voidaan myös edelleen laskelmoida, että minä, yritykseni tai kotimaani voi hyötyä muutoksesta vaikka muut kärsisivät.

Vaikuttaminen monenvälisiin asioihin on poliitikolle aina suuri investointi. Monesti viisaan poliitikon kannattaa keskittyä ulkopolitiikan sijasta sisäpoliittisiin asioihin, joita äänestäjät lopulta usein enemmän seuraavat. Liehuminen kansainvälinen areenoilla on poissa kotimaanpolitiikkaan osallistumisesta.

Analogiana voisi ajatella kerrostalohuoneistoa ja sen ylläpitoa: Usein on helpompaa ja palkitsevampaa kunnostaa omaa asuntoa tapetoimalla ja laatoittamalla kuin lähteä ajamaan taloyhtiössä putkiremonttia. Uusien tapettien ja kaakeleiden laittaminen omassa asunnossa on kuitenkin turha investointi, jos putket vuotavat ja pilaavat näin paitsi oman myös muiden osakkaiden asunnot. Tiedämme kaikki, mitä vastuullisen asukkaan mielestämme pitäisi tehdä.

Britanniassa tämän kaiken taustalla on yhä muisto imperiumin maailmanherruudest a . Se ajaa tavoittelemaan vaikutusvaltaa kansainvälisillä kentillä. Onneksi välillä myös sellaisten asioiden merkeissä, joissa maailma todella tarvitsee yhdistäjää.

Ekonomistin painava sana ilmastonmuutoksen vaikutuksista

Britannian valtiovarainministerin Gordon Brownin tilaama selvitys ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista on valmistunut ja se julkistetaan ensi viikolla. Maailmanpankin entisen pääekonomistin Sir Nicholas Sternin laatiman raportin tulokset ovat kuitenkin jo vuotaneet julkisuuteen (katso The Guardianin uutinen). Raportin kohahduttava tulos on, että ilmastonmuutos saattaa ajaa maailmantalouden ennennäkemättömään pitkäaikaiseen lamaan. Vastaavasti ripeät toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi kasvattaisivat maailmantaloutta.

Sternin selvityksessä on mallinnettu maailmantalouden kehitystä vuoteen 2100 saakka. Ilmastonmuutoksen suurimmat negatiiviset vaikutukset talouteen aiheutuisivat merenpinnan noususta, joka lisäisi katastrofaalisia tulvia monissa rannikoilla sijaitsevissa suurkaupungeissa.

Sinänsä tässä päätelmässä ei ole mitään uutta. Kasvun rajat -raportissa esitettiin vastaava ajatus jo vuonna 1972. Tasan vuosi sitten kirjan yksi kirjoittajista, norjalainen Jörgen Randers kävi Helsingissä teoksen 30-vuotispainoksen suomennoksen julkistamistilaisuudessa ja analysoi ilmastonmuutoksen vaikutuksia maailmantalouteen melko samalla tavalla kuin Stern raportissaan: ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit lisääntyvät ja investoinnit suuntautuvat yhä enemmän vahinkojen korjailuihin esimerkiksi uuden teknologian kehittämisen sijaan.

Tämä ajatus globaalin kehityksen taantumisesta ilmastonmuutoksen seurauksena on innoittanut myös tämän blogin perustamiseen: Nykyisten poliittisten järjestelmien perustana on pitkälti se, että ne kykenevät tuottamaan kansalaisille suurempaa materiaalista hyvinvointia. Jos tämä kehitys pysähtyy, menettää demokraattinen päätöksenteko nopeasti uskottavuutensa. Ilmastonmuutos voi siis ajaa nykyisen länsimaisen demokratian rappioon ellei se pysty toimimaan nykyistä tehokkaamin ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä.

Guardianin uutisessa siteerataan Britannian hallituksen tieteellistä neuvonantajaa Sir David Kingiä, joka toteaa asiasta osuvasti:

“In my view this is the biggest challenge our global political system has ever been faced with. We’ve never been faced with a decision where collective decision making is required by all major countries.” The timescale too is unprecedented. “Actions being asked of the political system today are only going to play through into mid-century and beyond. So for the first time we are asking a global political system to make decisions around risks to their populations that are well outside the time period of any election process.”

Kyse on siis pahimmillaan länsimaisen demokratian “do or die“-tilanteesta: joko on noustava uudelle tasolle tai taannuttava.

Sivuhuomiona voi todeta, että Suomessakin on tutkittu ilmastonmuutoksen taloudellisia vaikutuksia. Tästä kirjoitti esimerkiksi Talouselämä loppukesästä todeten, että Suomi voi hyötyä ilmastonmuutoksesta. Nämä tarkastelut vievät helposti harhaan: jos maailmantalous ajautuu syvään lamaan, ei suomalaisen perunan tai puun nopeutuneella kasvulla ole kovin merkittävää vaikutusta tämän maan talouteen. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia on nykymaailmassa melko turha tarkastella suppealla kansallisella näkökulmalla.