Avoin kirje Suomen hallituksen ilmastoasiantuntijalle

Hyvä Oras Tynkkynen,
Onnittelut historiallisesta nimityksestäsi Suomen hallituksen viralliseksi ilmastoasiantuntijaksi! Olet varmasti paras mahdollinen valinta tähän vaativaan tehtävään. Aloitit työsi ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo 1990-luvun alussa, luultavasti ennen kuin sinua 25 vuotta vanhempi Jorma Ollila oli edes kuullut koko ilmiöstä. Olet ollut läsnä kun Kioton sopimus solmittiin. Jo tähänastisilla meriiteilläsi olet ilmiselvä edelläkävijä ja ilmastosankari.

Suuri yleisö tulee muistamaan sinut kuitenkin niistä teoista, jotka teet seuraavien 45 kuukauden aikana.

Hallussasi on tyystin uusi virka, jonka hoitamisesta ei ole olemassa aiempaa vertailukohtaa. Saat itse näyttää esimerkkiä sille, mitä hallituksen ilmastoasiantuntija voi tehdä ja millaisia asioita saavuttaa.

Meidän mielestämme tehtävänäsi ei ole toimia vihreiden vahtikoirana hallituksen ilmastopoliittisten tavoitteiden toteutuksessa.

Kyse ei ole myöskään pelkkänä hallituksen teknisenä neuvonantajana toimimisesta. Tällaiseen tehtävään löytyisi kyllä päteviä virkamiehiäkin.

Meidän mielestämme tehtäväsi on demokratian pelastaminen luomalla kokonaan uudenlaista politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jossa kansalaisilla on mahdollisuus kokea olevansa osallisia aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, selättämisessä.

Tämän haasteen brittiläinen kollegasi, ministeri David Milliband, on kuvannut pistämättömällä tavallaan seuraavasti:

Climate change challenges our way of thinking about politics. Our conception of politics has been government and parliament -based. It has been about managing not mobilising, governing not campaigning, based on active government and passive citizens. The environment shows how outdated this is. People don’t want the remote influence of lobbying their representatives through the occasional tick in the ballot box. They want to be players.

Sinun tehtävänäsi on näyttää kansalaisille, mitä tämä uudenlainen politiikka voi olla.

Haluamme tukea sinua parhaamme mukaan tässä valtavassa haasteessa.

Ehkä seuraavat kaksi harjoitusta voivat auttaa sinua tehtävässäsi. Niissä molemmissa kyse on on ajattelemisesta ajassa taaksepäin:

1. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään parhaimmillaan 30% vuoteen 2020 mennessä. Siihen on aikaa alle 13 vuotta. Ajattelepa jokaista vuotta ennen tuota ajankohtaa: Millainen on Suomen oltava vuonna 2019, jotta tavoiteltu päästövähennys toteutuu? Entä vuonna 2018? Mitä päätöksiä on tehtävä jo vuonna 2017? Vuotta ennen sitä?…Ensi vuonna? Tänä vuonna? Monien asioiden toteuttamiseen menee aikaa, sen huomaa kun tekee tämän harjoituksen.

Teetätä tämä harjoitus pääministerille, valtionvarainministerille, ympäristöministerille, kauppa- ja teollisuusministerille ja väyläministerille. Teetätä se heillä joka vuosi. Kerro kansalaisille tulokset. Haasta heidät kaikki miettimään omaa vastaustaan tähän.

2. Ajattele tästä hetkestä taaksepäin uraasi Suomen merkittävimpänä ilmastoaktivistina. Muistele sitä, kuinka itse – luultavasti vähitellen – tajusit ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisen haasteen valtavuuden. Miltä se eri hetkinä tuntui? Mieti, miten nämä kokemukset voitaisiin tuottaa kaikille suomalasille. Tavoilla, jotka eivät aiheuttaisi pelkkää kauhua ja paniikkia vaan uskoa siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vastata tähän valtavaan haasteeseen – toimimalla yhdessä. Tämän massiivisen mielikuvaharjoituksen toteuttamiseen juuri sinulla on nyt poikkeuksellinen mahdollisuus!

Me Demos Helsingissä toivotamme sinulle rohkeutta ja kaikkea hyvää uudessa tehtävässäsi. Toivottavasti tänään Helsingin sanomien NYT-liitteessä ilmestynyt “Suomi vuonna 2040″-artikkeli ja samassa yhteydessä julkistettu kirjoituskilpailu antavat uusia eväitä töihisi.

Suomen kansan kollektiivinen mielikuvitus on nyt laukaistu kuvittelemaan millainen on ilmastonmuutoksen selättänyt onnellinen Suomi. Sinun ja hallituksen tehtävänä on näyttää reitti, jolla tuohon tavoitteeseen voidaan päästä.

Helsingissä 25.5. 2007,

Demos Helsinki

Miellyttävä henkilökohtainen totuus

Kävimme porukalla katsomassa Epämiellyttävä totuus -elokuvan. Kuultujen huhujen perusteella odotimme filmitallennetta Al Goren kalvopresentaatiosta mutta totuus oli jotain paljon miellyttävämpää. Epämiellyttävä totuus oli oikeasti hyvä ja koskettava elokuva. Sinänsä taidokkaan, ilmastonmuutoksen perusteita havainnollisesti esittelevän kalvoesityksen rinnalla kulki hienosti varsin henkilökohtainen tarina Al Goresta, hänen motivoitumisestaan tärkeisiin asioihin ja uskon kadottamisesta politiikkaa.

Epämiellyttävä totuus oli motivoiva elokuva. Tuntui hurjalta ja samalla hyvältä nähdä kuinka tosissaan Al Gore on. Leffa osoitti, että tärkeitä asioita voi ajaa monella tavalla ja aina voi löytää uusia kanavia vaikuttamiselle. Ainakin meidät se pani liikkeelle, luomaan ideoita joilla seurata elokuvan tähden jalanjälkiä.

Vaikka elokuvasta on ollut kohtuullisesti kohua, on ilmiö ja Goren hahmo peittänyt alleen itse teoksen vahvuuden. Uskon, että sen näkeminen vaikuttaa ihmisiin syvällisesti. Kyse on näin ollen paljon enemmästä kuin entisen varapresidentin rohkean kannanoton herättämästä pintakuohusta.

Merkkejä tästä vaikuttavuudesta saattoi havaita elokuvateatterissa ja sen liepeillä. Yritimme päästä katsomaan leffaa jo edellisenä päivänä mutta se oli loppuunmyyty. Harvoinpa on ollut iloinen tällaisesta tapahtumasta, nyt oli syytä. Lopulta leffan nähtyämme istuimme vastapäätä teatteria pubissa, naapuripöydässä joku selitti kaverilleen olleensa juuri katsomassa kolleegan kanssa Epämiellyttävää totuttaa, työajalla, pomon käskystä.

Elokuva kertoo keski-ikäisen vaikuttajamiehen elämästä ja innosta. Toivottavasti hänen kaltaisensa – ne joille filmi kai lopulta on tehty – näkevät sen ja kykenevät samaistumaan sankariin yhtä voimakkaasti kuin mitä itse tein, välillä kyyneliin asti.

Monikohan nyt Nairobissa ilmastosopimuksesta neuvotellevista virkamiehistä on leffan nähnyt? Heille se voisi tehdä hyvää, saada kannustusta siihen tekniseen neuvotteluhetteikköön, jossa kokonaisuus ja päämäärät ovat usein hukassa. Tsekkaa jos et usko: YK:n ilmastosopimuksen saitti. Sitä tunnelmaa voi muuten myös katsoa liikkuvana kuvana suoraan Nairobista.

Jonkinlaista demokratisoitumista ehkä tämäkin: ainakin on mahdollisuus kuulla suoraan mistä puhutaan. Siitä on myös paljon opittavaa: miten luoda ihmisille luottamusta tuohon kankeaan, byrokraattiseen ja hapuilevaan toimintaan, jossa on kuitenkin lopulta niin paljon pelissä?

Terveisinä Nairobiin leffan lopputekstit:

ps. youtube.com:ista löytyy muuten paljon materiaalia Epämiellyttävästä totuudesta.