Avoin kirje Suomen hallituksen ilmastoasiantuntijalle

Hyvä Oras Tynkkynen,
Onnittelut historiallisesta nimityksestäsi Suomen hallituksen viralliseksi ilmastoasiantuntijaksi! Olet varmasti paras mahdollinen valinta tähän vaativaan tehtävään. Aloitit työsi ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo 1990-luvun alussa, luultavasti ennen kuin sinua 25 vuotta vanhempi Jorma Ollila oli edes kuullut koko ilmiöstä. Olet ollut läsnä kun Kioton sopimus solmittiin. Jo tähänastisilla meriiteilläsi olet ilmiselvä edelläkävijä ja ilmastosankari.

Suuri yleisö tulee muistamaan sinut kuitenkin niistä teoista, jotka teet seuraavien 45 kuukauden aikana.

Hallussasi on tyystin uusi virka, jonka hoitamisesta ei ole olemassa aiempaa vertailukohtaa. Saat itse näyttää esimerkkiä sille, mitä hallituksen ilmastoasiantuntija voi tehdä ja millaisia asioita saavuttaa.

Meidän mielestämme tehtävänäsi ei ole toimia vihreiden vahtikoirana hallituksen ilmastopoliittisten tavoitteiden toteutuksessa.

Kyse ei ole myöskään pelkkänä hallituksen teknisenä neuvonantajana toimimisesta. Tällaiseen tehtävään löytyisi kyllä päteviä virkamiehiäkin.

Meidän mielestämme tehtäväsi on demokratian pelastaminen luomalla kokonaan uudenlaista politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jossa kansalaisilla on mahdollisuus kokea olevansa osallisia aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, selättämisessä.

Tämän haasteen brittiläinen kollegasi, ministeri David Milliband, on kuvannut pistämättömällä tavallaan seuraavasti:

Climate change challenges our way of thinking about politics. Our conception of politics has been government and parliament -based. It has been about managing not mobilising, governing not campaigning, based on active government and passive citizens. The environment shows how outdated this is. People don’t want the remote influence of lobbying their representatives through the occasional tick in the ballot box. They want to be players.

Sinun tehtävänäsi on näyttää kansalaisille, mitä tämä uudenlainen politiikka voi olla.

Haluamme tukea sinua parhaamme mukaan tässä valtavassa haasteessa.

Ehkä seuraavat kaksi harjoitusta voivat auttaa sinua tehtävässäsi. Niissä molemmissa kyse on on ajattelemisesta ajassa taaksepäin:

1. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään parhaimmillaan 30% vuoteen 2020 mennessä. Siihen on aikaa alle 13 vuotta. Ajattelepa jokaista vuotta ennen tuota ajankohtaa: Millainen on Suomen oltava vuonna 2019, jotta tavoiteltu päästövähennys toteutuu? Entä vuonna 2018? Mitä päätöksiä on tehtävä jo vuonna 2017? Vuotta ennen sitä?…Ensi vuonna? Tänä vuonna? Monien asioiden toteuttamiseen menee aikaa, sen huomaa kun tekee tämän harjoituksen.

Teetätä tämä harjoitus pääministerille, valtionvarainministerille, ympäristöministerille, kauppa- ja teollisuusministerille ja väyläministerille. Teetätä se heillä joka vuosi. Kerro kansalaisille tulokset. Haasta heidät kaikki miettimään omaa vastaustaan tähän.

2. Ajattele tästä hetkestä taaksepäin uraasi Suomen merkittävimpänä ilmastoaktivistina. Muistele sitä, kuinka itse – luultavasti vähitellen – tajusit ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisen haasteen valtavuuden. Miltä se eri hetkinä tuntui? Mieti, miten nämä kokemukset voitaisiin tuottaa kaikille suomalasille. Tavoilla, jotka eivät aiheuttaisi pelkkää kauhua ja paniikkia vaan uskoa siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vastata tähän valtavaan haasteeseen – toimimalla yhdessä. Tämän massiivisen mielikuvaharjoituksen toteuttamiseen juuri sinulla on nyt poikkeuksellinen mahdollisuus!

Me Demos Helsingissä toivotamme sinulle rohkeutta ja kaikkea hyvää uudessa tehtävässäsi. Toivottavasti tänään Helsingin sanomien NYT-liitteessä ilmestynyt “Suomi vuonna 2040″-artikkeli ja samassa yhteydessä julkistettu kirjoituskilpailu antavat uusia eväitä töihisi.

Suomen kansan kollektiivinen mielikuvitus on nyt laukaistu kuvittelemaan millainen on ilmastonmuutoksen selättänyt onnellinen Suomi. Sinun ja hallituksen tehtävänä on näyttää reitti, jolla tuohon tavoitteeseen voidaan päästä.

Helsingissä 25.5. 2007,

Demos Helsinki

Ilmastokeskustelun uusi aalto rantautui Suomeen – viimeinkin!

Menneellä viikolla suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tapahtui se mikä monissa maissa koettiin jo vuoden 2006 aikana: ilmastonmuutoksesta tuli päivänpoliittinen aihe, joka on yhtäkkiä kaikkien huulilla.

Kaiken aloitti Jorma Ollilan kahden sivun haastattelu Helsingin sanomien Sunnuntai-sivulla. Siinä Shellin hallituksen puheenjohtajana viime keväästä toiminut Ollila sanoi suurin piirtein kaikki ne asiat, joita ympäristöjärjestöt ovat yrittäneet puskea politiikkaan ja julkiseen keskusteluun vuosia: valtioiden on sitouduttava pian tiukkoihin päästövähennyksiin, energiatehokkuutta on lisättävä merkittävästi, ydinvoima ei ratkaise ilmastonmuutosta, parjattu päästökauppa on hieno juttu, kansalaiset on saatava aktivoitumaan päästövähennystalkoisiin.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi ollut ihme jos brittiläis-hollantilaisen energia-alan firman hallitusta pyörittävä huippujohtaja ei olisi havahtunut viime syksyn kuluessa ilmastohaasteeseen. Niin voimallisesti ja säännöllisesti aihe on näkynyt kansainvälisessä mediassa. Toisaalta tuntuu ällistyttävältä kuinka kauan Ollilan ja lukuisten muiden huippujohtajien ilmastotietoisuus uinui. Ilmastonmuutoksen uhasta on kuitenkin puhuttu vakavissaan jo parikymmentä vuotta ja se on vähintään kymmenen vuotta keikkunut erilaisten globaalien megatrendien listoilla. Jostain syystä se ei kuitenkaan taipunut osaksi kuuminta politiikka ja taloutta ennen kuin Al Gore, Hollywood ja Britannian hallitus tekivät siitä vakavan teeman.

Tämän saman Jorma Ollila teki nyt Suomessa. Viimeistään nyt elinkeinoelämän ja politiikan huippunimien oli julistettava ottavansa ilmastonmuutoksen yhtä tosissaan kuin suomalaisista yritysjohtajista suurin.

Ollilan linjoja myötäilevät kommentit saivat vielä lisäpotkua seuraavana tiistaina, kun Ajatuspaja e2 julkisti raporttinsa Onpa ilmoja pidellyt – ilmastonmuutos ja kansalainen. Sen pohjana ollut asennekysely paljasti, että suomalaiset ovat vahvasti ja yksimielisesti huolissaan ilmastonmuutoksen uhasta. Hyvin harva kyseenalaistaa sen tai siihen liittyvien toimien tarpeellisuuden. Raportin tekijät kutsuivat tulostansa tämän yksimielisyyden takia jopa tylsäksi. Eroja eri ihmisryhmien välillä on hyvin vähän.

Raportin mukaan kansalaiset odottavat toimia ennen kaikkea poliitikoilta ja yrityksiltä. Omiin ilmastotekoihin ollaan valmiita mutta tämän ei uskota olevan vielä yhteinen asia: muiden arvellaan olevan nihkeämpiä ryhtymään toimiin kuin itse.

Viikon kruunasi perjantaina julkistettu IPCC:n (hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin) tulevan arviointiraportin yhteenveto-osuus. Se ei jättänyt paljoa selittelyn varaa: ilmastonmuutos on tieteellisessä erittäin todennäköisesti ihmisen aiheuttama. Tätä vahvemmin fallibilistisesti orientoitunut tiede ei asiaa voi ilmaista.

Tämä viesti noteerattiin suomalaisten poliitikkojenkin parissa. Puoluejohtajat pääministeri Vanhasen johdolla totesivat, että ilmastonmuutosta ei sovi enää väheksyä.

Ilmastonmuutoksesta on siis tullut poliittista valtavirtaa, Suomessakin.

Mutta silti: konkretiaan meneviä poliittisia aloitteita odotetaan yhä. Yksikään puolue ei ole tullut ulos muista erottuvilla toimenpide-ehdotuksilla. On hienoa, että kaikkien mielestä autojen verotus tulisi porrastaa kasvihuonepäästöjen mukaan. Tämä vuosia vitkuteltu uudistus on vihdoin kai toteutumassa. Virkamiehet ovat myös nostaneet esiin teidenkäyttömaksut mutta siihen eivät varovaiset poliitikot oikein syty.

Jälleen kerran avaukset tulevat lähinnä virkamiehiltä. Poliitikot todistelevat olevansa tosissaan mutteivät kerro ennen vaaleja mitä asialle pitäisi oikeasti tehdä. Miten pitäisi kansalaisen toimia?

Luonnonsuojelija-lehden 1/2007 mukaan noin kolmannes äänestäjistä miettii ilmastonmuutosta ehdokasta valitessaan.

Rankka tehtävä tuolle kolmannekselle. Liian rankka kahdelle kolmannekselle. Jos poliitikot ovat oikeasti huolissaan ilmastonmuutoksesta ja demokratiasta, sopii heiltä odottaa myös todellisia poliittisia avauksia. Ilman niitä kansalaisille ei tarjota todellista mahdollisuutta osallistua tähän asiaan edustuksellisen demokratian kautta.