Posts filed under 'demokratia'
Varoitustarroja lentolippuihin!
Kiihtynyt ilmastokeskustelu tuottaa nyt paljon kiinnostavia tulevaisuuskuvia siitä, millainen on ilmastonmuutoksen torjuntaan aktivoitunut yhteiskunta. Siis sellainen yhteiskunta, jossa luultavasti elämme viiden vuoden sisällä.
Nyt Institute for Public Policy Research ehdottaa, että kaikkiin lentolippuihin, matkamainoksiin ja lentokenttien seiniin sijoitettaisiin näkyviä “Lentäminen aiheuttaa ilmastonmuutosta“-varoitustarroja tupakka-askien “Tupakka tappaa“-tarrojen tapaan.
Hollantilaisen tutkimuksen mukaan 90% tupakoitsijoista huomaa varoitustarrat ja 13% kokee vähentäneensä tupakointia niiden seurauksena.
Terveysvalistus on ollut tähän saakka ehkä suurin hyvinvointivaltioioiden kansalaisiinsa suuntaama mobilisointioperaatio. Siksi se tuottaa kiinnostavia analogioita myös ilmastopolitiikkaan. IPPR ja monet muut tahot esittävät, että ilmastopolitiikan olisi ulotuttava nykyistä enemmän kansalaisten aktivointiin, ei vain suurten toimijoiden ohjailuun.
Tupakan vastaisella kampanjoinnilla on selkeästi yleinen hyväksyntä. Tupakkateollisuuden ohella vain harvat ovat sitä mieltä, että se olisi turhaa holhoamista tai vääränlaista ihmisten yksityiselämään puuttumista. Voisiko ilmastonmuutokseen liittyvistä yksityisistä valinnoista tulla samalla tavalla julkisia?
Valistuksen vaihtoehdoksi esitetään usein hintasäätelyä ja kieltämistä. Ilmastonmuutoksen selättäminen vaatii mitä luultavimmin myös lentoliikenteen hintaohjausta päästökaupan tai verotuksen kautta. Näin on käynyt myös terveyspolitiikassa: tupakan verotusta on kiristetty jatkuvasti ja saatavuutta heikennetty.
Jotta näistä toimista voidaan joskus tehdä demokraattisesti äänestäjien tukema päätö, on ilmastovalistusta lisättävä vielä huomattavasti nykyisestä.
Lentolippujen varoitusmerkit uuden hallituksen hallitusohjelmaan!
5 comments huhtikuu 14, 2007
Entä jos demokratia ei riitäkään?
Olet ehkä ihmetellyt miksi blogimme nimi on Ilmastonmuutos ja demokratia. Ehkä jopa kummastellut mitä ihmettä noilla kahdella on tekemistä keskenään.
Pelkäämme, ettei mitään. Toivomme, että erittäin paljon.
Ilmastonmuutoksen eteemme asettama yhteiskunnallinen peruskysymys on seuraava: Voimmeko pitää molemmat, liberaalin demokratian ja kulttuurillemme elinkelpoisen ilmaston?
Se kuinka ilmastonmuutos asettaa kyseenalaiseksi nykyisen päätöksentekojärjestelmämme kyvykkyyden on herättänyt vasta vähän kansainvälistä keskustelua. On kun yhteiskuntatieteilijät, intellektuellit, ilmastokampanjoijat ja päätöksentekijät haluaisivat peitellä pessimismiään. Emme halua sanoa ääneen, että meillä ei ole tämän hetken läntisissä demokratioissa käytössä yhteiskunnallisia instrumentteja, jotka tuottaisivat tarvittavat elämäntapamuutokset.
Viimeisin pohdiskelu ilmastonmuutoksen ja demokratioiden suhteesta löytyy openDemocracy -saitilta. Siinä “yhteiskunnallinen yrittäjä” Dougald Hine polemisoi osuvasti demokratian edessä olevaa haastetta:
Listening to British campaigners, it can sound as though the problem is that we as individuals have too much power and the state has too little. What [Al] Gore reminds us is that, in important ways, power is already dangerously concentrated. There are signs of hope, not least in some of the ways which people are finding to use the internet. Mechanisms for restricting our personal behaviour will be required, but we should demand involvement in the process rather than petitioning the state to relieve us of our freedom. Meanwhile, governments must stop protecting those industries which cannot or will not adapt their behaviour to a low-carbon world.
Climate change presents immense technical tests, but the challenge it presents is also to the democratic imagination. Whether or not we succeed technically in mitigating its effects, it is all too easy to envisage the result as a more or less unpleasant authoritarian future. The task is to imagine and bring about a future which can accommodate both austerity and autonomy. There is a kind of political freedom which is distinct from consumer freedom and also from the “freedom from fear” promised by pervasive state control. At its heart is the space for individual and shared self-reliance. The tone of much current debate over climate change makes the rearticulation of this idea of freedom urgent.
Hinen pointti on kristallinkirkas: kansalaisilla yksilöinä tulisi olla mahdollisuus ottaa osaa niihin tapoihin, joilla elämäntapojamme rajoitetaan ja muutetaan. Mechanisms for restricting our personal behaviour will be required, but we should demand involvement in the process rather than petitioning the state to relieve us of our freedom.
Tämä vaatii muutosta siinä miten kulttuurimme näkee vapaudet, velvollisuudet sekä osallistumisen yhteiseen hyvään. Onko vapaus muutakin kuin kuluttajan vapautta ja velvollisuus muutakin kuin velvollisuutta painostaa päätöksentekijöitä, äänestää ja maksaa veroja? Vai voimmeko osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan, jollain nykyaikaisemmalla ja palkitsevammalla tavalla?
Nämä kysymykset ovat aikamme demokratian ytimessä. 2000-vuotta sitten kehitetty ja 200-vuotta sitten massoille instutionalisoitu tapaa ottaa osaa yhteiseen hyvään kaipaa uusia ideoita. Se on riittämätön aikamme tarpeisiin.
2 comments maaliskuu 6, 2007
Miten minä voin torjua ilmastonmuutoksen?
Tämä mainos on pyörinyt useiden euroopan maiden televisiossa. Sen takana on Avaaz.org niminen -organisaatio, eräänlainen e-kampanja siis:
Avaaz.org (Our name means “Voice” or “Song” in several languages including Hindi, Urdu, Farsi, Nepalese, Dari, Turkish, and Bosnian) is a community of global citizens who take action on the major issues facing the world today. Our aim is to ensure that the views and values of the world’s people — and not just political elites and unaccountable corporations — shape global decisions. Avaaz.org members are taking action for a more just and peaceful world and a vision of globalization with a human face.
Avaaz pyrkii ratkomaan samaa ongelma kuin Demos Helsinki, tämä blogi ja miljardit kansalaiset ympäri maailmaa: miten me voisimme osallistua tämän abstraktin ja tulevaisuuteen sijoittuvan uhan torjuntaan?
Tämän ongelman ratkaisu on ilmastonmuutoksen kynnyskysymys. Eli ongelman ratkaisu piilee osallisuuden jaossa ja luomisessa. Mitä muuta se voi olla kuin luopumista kulutuksesta ja päätöksentekijöiden painostamista?
Tällä hetkellä ilmastonmuutoksen kentällä näkyy vain objekteja. Ainoa toimija – subjekti – on ilmastonmuutos itse. Tilanne on kiusallinen. Edessä oleva muutos – hyvinvoinnin vapauttaminen hiilidioksiidista – on suuruudeltaan sellainen, että sitä eivät insinöörit, tiedemiehet, byrokraatikot, suunnittelijat ja poliitikot pysty tuottamaan. Se ei ole luonteeltaan enää tekninen ongelma.
Jos poliitiiset päätökset ja teknologinen kehitys eivät yksin ratkaise ongelmaa, mikä sitten? Vaaditaan elämäntapamuutoksia. Ilmastopolitiikan uusi haaste on tarjota tarpeeksi monenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia.
Kaikkia kansalaisia yhtäläisesti koskevat massaratkaisut kuten regulaatio ovat kovia ja kansalaisaktiivisuutta latistavia keinoja. Olisi demokratian kannalta luontavampaa päästä valitsemaan tapansa ottaa osaa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Kieltoihin suhtaudutaan negatiivisesti, kieltoihin perustuva politiikka on tuomittu häviämään.
Ilmastonmuutos onkin haaste tavallemme tehdä politiikka. Nykyisellään politiikalla on erittäin vähän keinoja vaikuttaa ihmisten elämäntyyleihin – hintaa ja saatavuutta säätelemällä valtio voi pääsee tiettyyn pisteeseen. Valistus on muutoksen edellytys, muttei realisoidu toimintaan ilman palkkioita.
Nyt valittavia eduskunta tulee siis tekemään (toivottavasti) täysin erillaista politiikkaan kuin edeltäjänsä. Politiikkaa, joka on kenties lähempänä itsenäisyyden alun ajan politiikkaa, aikaa jolloin työväen-, talonpoikais- ja porvarisliike mobilisoivat “kenttäänsä” ja kansanedustaja oli yhteydessä edustamiensa ihmisten arkeen muulloinkin kuin ennen vaaleja.
1 comment maaliskuu 6, 2007
Ilmastokeskustelun uusi aalto rantautui Suomeen – viimeinkin!
Menneellä viikolla suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa tapahtui se mikä monissa maissa koettiin jo vuoden 2006 aikana: ilmastonmuutoksesta tuli päivänpoliittinen aihe, joka on yhtäkkiä kaikkien huulilla.
Kaiken aloitti Jorma Ollilan kahden sivun haastattelu Helsingin sanomien Sunnuntai-sivulla. Siinä Shellin hallituksen puheenjohtajana viime keväästä toiminut Ollila sanoi suurin piirtein kaikki ne asiat, joita ympäristöjärjestöt ovat yrittäneet puskea politiikkaan ja julkiseen keskusteluun vuosia: valtioiden on sitouduttava pian tiukkoihin päästövähennyksiin, energiatehokkuutta on lisättävä merkittävästi, ydinvoima ei ratkaise ilmastonmuutosta, parjattu päästökauppa on hieno juttu, kansalaiset on saatava aktivoitumaan päästövähennystalkoisiin.
Jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi ollut ihme jos brittiläis-hollantilaisen energia-alan firman hallitusta pyörittävä huippujohtaja ei olisi havahtunut viime syksyn kuluessa ilmastohaasteeseen. Niin voimallisesti ja säännöllisesti aihe on näkynyt kansainvälisessä mediassa. Toisaalta tuntuu ällistyttävältä kuinka kauan Ollilan ja lukuisten muiden huippujohtajien ilmastotietoisuus uinui. Ilmastonmuutoksen uhasta on kuitenkin puhuttu vakavissaan jo parikymmentä vuotta ja se on vähintään kymmenen vuotta keikkunut erilaisten globaalien megatrendien listoilla. Jostain syystä se ei kuitenkaan taipunut osaksi kuuminta politiikka ja taloutta ennen kuin Al Gore, Hollywood ja Britannian hallitus tekivät siitä vakavan teeman.
Tämän saman Jorma Ollila teki nyt Suomessa. Viimeistään nyt elinkeinoelämän ja politiikan huippunimien oli julistettava ottavansa ilmastonmuutoksen yhtä tosissaan kuin suomalaisista yritysjohtajista suurin.
Ollilan linjoja myötäilevät kommentit saivat vielä lisäpotkua seuraavana tiistaina, kun Ajatuspaja e2 julkisti raporttinsa Onpa ilmoja pidellyt – ilmastonmuutos ja kansalainen. Sen pohjana ollut asennekysely paljasti, että suomalaiset ovat vahvasti ja yksimielisesti huolissaan ilmastonmuutoksen uhasta. Hyvin harva kyseenalaistaa sen tai siihen liittyvien toimien tarpeellisuuden. Raportin tekijät kutsuivat tulostansa tämän yksimielisyyden takia jopa tylsäksi. Eroja eri ihmisryhmien välillä on hyvin vähän.
Raportin mukaan kansalaiset odottavat toimia ennen kaikkea poliitikoilta ja yrityksiltä. Omiin ilmastotekoihin ollaan valmiita mutta tämän ei uskota olevan vielä yhteinen asia: muiden arvellaan olevan nihkeämpiä ryhtymään toimiin kuin itse.
Viikon kruunasi perjantaina julkistettu IPCC:n (hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin) tulevan arviointiraportin yhteenveto-osuus. Se ei jättänyt paljoa selittelyn varaa: ilmastonmuutos on tieteellisessä erittäin todennäköisesti ihmisen aiheuttama. Tätä vahvemmin fallibilistisesti orientoitunut tiede ei asiaa voi ilmaista.
Tämä viesti noteerattiin suomalaisten poliitikkojenkin parissa. Puoluejohtajat pääministeri Vanhasen johdolla totesivat, että ilmastonmuutosta ei sovi enää väheksyä.
Ilmastonmuutoksesta on siis tullut poliittista valtavirtaa, Suomessakin.
Mutta silti: konkretiaan meneviä poliittisia aloitteita odotetaan yhä. Yksikään puolue ei ole tullut ulos muista erottuvilla toimenpide-ehdotuksilla. On hienoa, että kaikkien mielestä autojen verotus tulisi porrastaa kasvihuonepäästöjen mukaan. Tämä vuosia vitkuteltu uudistus on vihdoin kai toteutumassa. Virkamiehet ovat myös nostaneet esiin teidenkäyttömaksut mutta siihen eivät varovaiset poliitikot oikein syty.
Jälleen kerran avaukset tulevat lähinnä virkamiehiltä. Poliitikot todistelevat olevansa tosissaan mutteivät kerro ennen vaaleja mitä asialle pitäisi oikeasti tehdä. Miten pitäisi kansalaisen toimia?
Luonnonsuojelija-lehden 1/2007 mukaan noin kolmannes äänestäjistä miettii ilmastonmuutosta ehdokasta valitessaan.
Rankka tehtävä tuolle kolmannekselle. Liian rankka kahdelle kolmannekselle. Jos poliitikot ovat oikeasti huolissaan ilmastonmuutoksesta ja demokratiasta, sopii heiltä odottaa myös todellisia poliittisia avauksia. Ilman niitä kansalaisille ei tarjota todellista mahdollisuutta osallistua tähän asiaan edustuksellisen demokratian kautta.
Add comment helmikuu 7, 2007
Eläkepommi, ilmastolasku ja sukupolvien tasa-arvo
Keskustelimme Third Generation Environmentalism -organisaation Nick Mabeyn kanssa. Hänellä oli kiinnostava ajatus liittyen ilmastonmuutokseen ja demokratiaan:
Jos tekee yleiskatsauksen viimeisen vuosikymmenen keskustelunaiheista länsimaissa, on eläkepommi varmasti keskustelluin tulevaisuushaaste. Kun suuret, nopean vaurastumisen elämänsä aikana kokeneet ikäluokat jäävät eläkkeelle, jää heidän elättämisensä työelämään jäävien pienempien ikäluokkien harteille. Joidenkin mukaan eläkekulut musertavat nuoremmat ikäluokat kasvavan työtaakan alle ja pakottavat karsimaan hyvinvointivaltiota. Toisten mukaan mitään suurta eläkepommia ei tule, jos talous vain jatkaa kohtuullisella kasvu-uralla.
Nämä argumentit olettavat yhteiskunnan kehittyvän pitkälti samalla tavalla kuin keskiarvoisesti viimeisinä vuosikymmeninä. Demografia muuttaa jotakin, ehkä teknologiakin, muuten on vain poliittisia päätöksiä.
Ajallisesti eläkepommi (oli se sitten iso tai pieni) ja ilmastolasku laukeavat kuta kuinkin samoihin aikoihin. Läntisten maiden on muutettava nopeasti tuotantorakennettaan vähäpäästöisemmäksi, autettava kehitysmaita sopeutumaan ilmastonmuutoksen seurauksiin ja elätettävä yhä suurempi joukko omia kansalaisiaan.
Tämän kaiken rahoittamisesta pitää tehdä poliittisia päätöksiä. Niitä päätöksistä tekee luultavasti suuri joukko eläkkeensaajia. Heitä on paljon ja he ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia. Perinteisen ajattelun mukaan edunsaajaryhmä ei tietenkin karsi omia etuisuuksiaan eli eläkkeisiin ei ainakaan kosketa.
Tämä tietenkin korpeaa tätä kaikkea työllään rahoittavia ihmisiä. He maksavat eläkkeitä sukupolvelle, joka rikastui fossiilisia polttoaineita hyödyntämällä ja nautti työ- ja eläkeikänsä kaikista tämän vaurauden hedelmistä: etelänmatkoista, lämmitetyistä kylpyhuoneiden lattioista, isoista autoista ja lentotomaateista. Työelämässä raatavilla kulutusmahdollisuudet kaventuvat: lentomatkoista ja kaukaa tuoduista tuotteista tulee entistä kalliimpia ja yhä suurempi siivu palkasta valuu eläkkeisiin ja ilmastonmuutoksen tuottamien vahinkojen korjaamiseen.
Tällainen tilanne haastaa tietenkin demokratian uskottavuuden. Kuinka tehdä kipeitä päätöksiä, miten jakaa taakkaa oikeudenmukaisesti sukupolvien keskeen? Ehkä joku keksii pian, että eläkeikä ja eläkkeet ovat vain konventio, jolle ei ole sen kummempaa perustetta nykyisen terveystason vallitessa. Mutta konventiota ei voida muuttaa, kun eläkeläiset päättävät.
Joissain maissa kuten Ranskasa onkin jo nostettu esiin äänioikeuden ikäkertoimet eli ehdotettu, että työikäisten pitäisi saada 1,5 ääntä eläkeläisten yhtä ääntä kohden.
Sukupolviristiriitoja tavataan usein liioitella. Sukupolvet koostuvat lapsista ja vanhemmista, joiden välillä on muutakin vaihtoa kuin verovaroja ja eläkkeitä. Mutta minkälaisena isien syntinä ilmastonmutuos lopulta koetaan, sitä emme vielä tiedä.
Add comment marraskuu 30, 2006
Ympäristöministeri Enestamin kuvitteellinen puhe Nairobin ilmastokokoukselle
Suomen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam puhuu tänään 15.11. Nairobin ilmastokokouksessa. Hän edustaa puheellan koko EU:ta. Emme tiedä vielä mitä hän sanoo, puhe ilmestyy toivottavasti joskus nettiin. Ainakin ministerikokousta voi seurata suorana YK:n ilmastosopimuksen sivuilta.
Olisi hyvä, jos Enestamin puhe olisi suunnattu koko maailmalle, ei vain neuvottelijoille. Tämä vahvistaisi ajatusta siitä, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on meidän kaikkien, ei vain kansainvälisen diplomatian, tehtävä.
Ajatushautomoiden perustehtäviä on ajatella sellaista mitä ei yleensä tohdita ja tuoda keskusteluun uusia näkökulmia. Siksi laadimme kuvitteellisen puheen, jonka ministeri Enestam olisi jossain kontrafaktuaalisessa maailmassa voinut ilmastokokoukselle ja ihmiskunnalle esittää. Se menee näin:
Kunnianarvoisa puheenjohtaja,
arvoisat ministerikolleegat,
hyvät delegaatioiden johtajat,
te kaikki jotka seuraatte tätä istuntoa internetin välityksellä tai kuulette kokouksen kulusta tiedotusvälineistä,tässä puhuu 25 EU-jäsenmaan ja kahden Unioniin pian liittyvän maan puolesta puheenjohtajamaan Suomen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam.
Teille kellekään ei liene yllätys, että EU:lle ilmastonmuutoksen torjuminen ja YK:n ilmastosopimus Kiotoineen kaikkineen on tärkeä ja rakas juttu. Olemme linjanneet korkean ympäristönsuojelun tason yhdeksi eurooppalaisen politiikan pääperiaatteista. Ilmastonmuutoksen osalta olemme jäsenmaiden kesken päättäneet, että maapallon lämpötila ei saisi nousta yli kahta astetta esiteolliseseen aikaan verrattuna. Näkemyksemme mukaan näin voitaisiin välttää vaarallisen ilmastonmuutoksen globaali uhka.
Edelleen olemme tähän liittyen linjanneet, että meidän poppoon maiden olisi laskettava päästöjään 15-30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja edelleen 60-80 prosenttia vuoteen 2050. Tämä ei ole kellekään helppo tavoite mutta toisaalta ilmastonmuutoksen uhkakin on valtava. Jäsenmaassamme Britanniassa on juuri hiljan laskeskeltu hyötyjä ja haittoja ja tultu siihen päätelmään, että homman hoitaminen kunnialla kotiin eli päästöjen vähentäminen tuolle tasolla maksaisi vain prosentin maapallon bruttotuotteesta, kun taas katastrofaalinen ilmastonmuutos voisi syödä jopa 20 pinnaa maailmantaloudesta. Se ei olisi kivaa kellekään, ei rikkaille eikä köyhille. Siksi pidämme valitsemaamme linjaa entistäkin viisaampana.
Palatakseni globaalin tilanteeseen haluaisin kiinnittää huomionne siihen kuinka paljon on tapahtunut ilmastokeskustelussa sen jälkeen kun vajaa vuosi sitten erosimme iloisissa tunnelmissa Montrealissa Kanadassa. Ilmastonmuutoksesta on tullut kansainvälisessä mediassa kuuma aihe. Nykyään julkkikset poseeraavat tyylikkäiden aikakuslehtien kansissa kertomassa omista ilmastoteoistaan. Yhä useampi ihminen tietää mistä ilmastonmuutoksesta on kyse ja millaisia uhkia se luo. Ilmastokeskustelusta on tulossa osa kansainvälisen politiikan keskiötä ja myös merkittävä sisäpoliittinen aihe monissa maissa.
Hyvät neuvottelijat, tämän kaiken ansiosta työskentelyämme täällä Nairobissa seurataan entistä suuremmalla mielenkiinnolla eri puolilla maailmaa. Haluan kuitenkin muistuttaa, että tätä hypeä tuskin olisi syntynyt ellemme olisi päässeet niin hyvään suoritukseen vuosi sitten Montrealissa. Annoimme pienen positiivisen signaalin ja nyt maailma on tarttunut siihen. Olemme siis oikealla tiellä. Haluan siksi onnitella teitä kaikkia sekä viime että tämänvuotisesta uurastuksesta – te olette todellisia ilmastosankareita!
En silti halua tippaakaan vähätellä sitä kuinka vaikea tie meillä on yhä edessämme. Täällä on jo aiemmin tuotu esille tekemämme selvitys, jonka mukaan nykyisten teollisuusmaiden radikaalikaan päästöjen pudottaminen ei riitä kahden asteen tavoitteen saavuttamiseen.
Lisäksi meillä on kiire. Selvitysten mukaan – esimerkiksi Institute for Public Policy Research julkaisi hiljan tästä aiheesta – päästöt olisi saatava laskuun seuraavan kymmenen vuoden aikana. Globaalisti, ei vain teollisuusmaissa. Kymmenen vuoden aikaikkuna tarkoittaa sitä, että sen on tapahduttava vuonna 2013 alkavalla sopimuskaudella. Tuon tavoitteen saavuttaminen on nyt vahvasti meidän käsissämme, arvon kolleegat.
Siksi meillä ei ole varaa hallinnolliseen jaaritteluun tai välikokouksiin. Hihat on käärittävä kainaloita myötä joka ainoa aamu kun näissä merkeissä tapaamme. Minä ja kaikki muut eurooppalaisten delegaatioiden jäsenet olemme sitoutuneet paiskimaan seuraavat kaksi ja puoli vuorokautta intensiivisesti töitä, jotta saamme maailmalle lähtemään taas selkeän positiivisen signaalin. Sitten voimme lähteä kotiin ja olla aidosti kuten kaikki todelliset voittajat, väsyneitä mutta onnellisia.
On selvää, että meillä teollisuusmailla on ensisijainen vastuu tämän koko ilmastosavotan klaaraamisesta – näinhän sovittiin jo Riossa 14 vuotta sitten. Emme aio jatkossakaan vaatia, että te huonommista taloudellisista lähtökohdista ponnistavat maat lopettaisitte vaurastumistanne. Tulemme tukemaan teitä siinä taatusti ja yhä enemmän ja helpottamaan hyppyänne suoraan ilmastoystävällisiin ratkaisuihin. Silti tarvitaan yhä tiukempaa yhteen hiileen puhaltamista ja ratkaisujen jakamista. Tässä on pakko olla avoin ja rehellinen. Ilmastonmuutoksen torjumisen on yhdistettävä ihmiskuntaa, ei jaettava sitä yhä tiukemmin leireihin – meidän on uudella tavalla tultava siskoiksi ja veljiksi keskenämme.
Tämä kysymys on entistä vahvemmin edessämme täällä Nairobissa, keskellä maapallon köyhintä maanosaa Afrikkaa. On selvää, että Afrikan maiden – tai tarkkaan ottaen niiden kansalaisten – nostaminen köyhyydestä on koko maailman asia. Sitä emme unohda. Afrikan taakka ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta on muita pienempi. Sitä vastoin afrikkalaiset joutuvat kärsimään ilmastonmuutoksen vaikutuksista muita enemmän.
Tämä ei tietenkään ole reilua, ei minkään kulttuurin mittapuulla.
Lupaamme auttaa Afrikan maita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Samalla sitoudumme kohdistamaan myös entistä enemmän toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi Afrikkaan. Hyvin toteutettuna nämä molemmat komponentit, sekä ilmastonmuutoksen torjunta että siihen sopeutuminen, voivat edesauttaa Afrikan nostamista köyhyydestä. Tämä onkin uusi sloganimme: Teko ilmaston puolesta on teko köyhyyttä vastaan! Uskomme vahvasti win-win-ajatteluun, myös tässä.
Tähän uuteen ajattelutapaamme liittyen en malta olla kertomatta tarinaa tämän hetken ehkä kuuluisimmasta maamiehestäni, nörtistä nimeltä Linus Torvalds. Hän on se kaveri joka loi avoimeen lähdekoodiin perustuvan Linux-käyttöjärjestelmän. Linux on se järjestelmä, jota kaikki maailman tietokonetta käyttävät ihmiset, niin köyhät kuin rikkaatkin, voivat käyttää ilman lisenssimaksuja. Me kaikki voimme myös osallistua käyttöjärjestelmän kehittämiseen, päästä käsiksi sen lähdekoodiin.
Linus ja hänen kolleegansa kehittävät järjestelmän ihan ilman palkkiota, vain siksi että he kokivat tarvitsevansa parempaa käyttöjärjestelmää. Sitä tehtiin ja tehdään yhteistyössä ympäri maailman, monet pelkästään siitä ilosta että saavat olla mukana jossain suuressa. Se tuntuu sankarilliselta ja hienolta.
Mitä me täällä ilmastokokouksessa voimme oppia Linuksen ja hänen Linux-ritareiltaan? Ainakin sen, että on mahdollista luoda uusia toimintatapoja joilla saavutetaan ennennäkemättömiä asioita. Samoin kuin sen, että eri kulttuureista tulevat ihmiset voivat yhdessä dedikoitua tekemään suuria asioita ja vieläpä hyvin pyyteettömästi. Ihan konkreettisella tasolla uskon, että avoimen lähdekoodin tyypistä ajattelua tarvitaan ilmastonmuutoksen ratkomisessa, esimerkiksi levittämään puhtaampia teknologioita.
Arvoisat kolleegat,
demokratia on eurooppalaisten kansojen jakamista arvoista perustavin. Demokratia tarkoittaa sitä, että kansalaiset ovat mukana päättämässä yhteisestä tulevaisuudestaan ja että heillä on mahdollisuus ilmaista omaa ääntään heille tärkeistä asioista. Lähtökohtana on siis oltava, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. Tämän asian toinen puoli on se, että päätöksiä toimeenpanevalla taholla on oltava riittävät resurssit tehtävänsä suorittamiseen.Ilmastonmuutoksen torjumisen on tapahduttava demokraattisesti. Tämä tarkoittaa, että kaikkien maailman maiden ja niiden kansalaisten on oltava osallisia tässä prosessissa, meidän on saatava heidät tukemaan päätöksiämme. Tämä on yksi suurimmista haasteistamme jatkossa. Ilman tavallisten ihmisten mukanaoloa emme toisaalta kykene toimeenpanemaan sellaisia toimia, joilla pääsemme kahden asteen tavoitteeseen.
Meille Euroopassa ilmastonmuutoksen torjunta on erityisen tärkeää juuri demokratian turvaamisen takia. Jos haluamme ylläpitää demokraattisen päätöksenteon vaikutusmahdollisuudet, on meidän huolehdittava taloudellisen ja muun kehityksen vakaudesta. Viitaten edellä jo mainittuun brittiläiseen tutkimukseen on selvää, että riehantunut ilmastonmuutos veisi tämän pohjan. Se olisi paha juttu demokratialle ja sen uskottavuudelle – meidän uskottavuudellemme. Ainakaan itse en halua joutua selittelemään lastenlapsille mitä ihmettä tein demokraattisen järjestelmän palvelijana, jos en kerran onnistunut estämään tulevia katastrofeja.
Arvoisat delegaatit, ilmastonmuutoksen torjunta on tekoja demokratian puolesta!
Mennäkseni vihdoin näistä ylevistä sanoista konkretiaan haluan nostaa esiin muutaman eurooppalaisen aloitteen. Meillä on Euroopassa monia konkreettisia järjestelmiä, jotka tarjoavat kannustetta ilmastotekoihin. Yksi sellainen on päästökauppajärjestelmämme, johon myös monet Yhdysvaltain osavaltiot ovat nyttemmin liittyneet. Se on luonut uuden markkinamekanismin päästövähennyksille.
Jatkossa päästökauppa laajenee uusille sektoreille. Kohta mukaan tulee lentoliikenne. Muuten, jo nyt me suomalaiset delegaatit maksamme tämän matkan päästöistä melko käyvän hinnan. Niillä rahoilla istutetaan metsää Maliin.
Eikä tässä vielä kaikki. Jossain vaiheessa päästökauppa ulotetaan yritysten ja julkisten instituutioiden ohella myös yksityisille kansalaisille. Alamme pian yhteistuumin suunnittelemaan järjestelmää, jolla jokaisen eurooppalaisen päästöt mitataan ja jaetaan myöhemmin henkilökohtaisina, tasasuuruisina kiintiöinä. Tämä tarjoaa aivan uudet mahdollisuudet osallistaa kansalaiset ilmastotekoihin, antaa itse kullekin selkeät kannustimet olla mukana taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Avaamme näin kansalaisille uusia vaikutuskanavia.
Siinä vaiheessa kun tämä järjestelmä ulotetaan globaaliksi, tulee siitä merkittävä tulonsiirtojärjestelmä. Jos me rikkaassa pohjoisessa haluamme ylläpitää tuhlailevaa elintapaamme, on meidän maksettava siitä etelän köyhille. Eiköhän saada asioihin vauhtia! Etenkin, jos vielä pystymme luomaan tämän rinnalle vahvan järjestelmän, jolla puhtaita teknologioita siirretään pohjoisesta etelään.
Olemme yhdessä jo vuosia sitten näissä kokouksissa päätyneet siihen, että ilmastonmuutos on pääasiassa teollisuusmaiden aiheuttama. Me olemme teollistuneet ja vaurastuneet polttamalla fossiilisia polttoaineita. Olemme valmiita tunnustamaan tästä aiheutuneen velkamme muulle ihmiskunnalle. Siksi EU ehdottaa nyt globaalin totuuskomission perustamista arvioimaan, mikä on rikkaiden ilmastovelka köyhille. Tämän komission työ antaa osviittaa myös tulevan, pian neuvoteltavan sitoumuskauden velvoitteiden jaolle. Sitä tukee konkreettisesti myös edellä mainittu aloitteemme globaalista henkilökohtaisesta päästökaupasta.
Sivutakseni vielä tätä teemaa haluaisin kiinnittää hetkeksi huomion isäntämaahamme Keniaan. Täkäläinen kolleegani, Nobelisti ja apulaisympäristöministeri Wangari Maathai on todellinen ympäristösankari. Hänen johtamansa Green belt movement on esimerkillinen toimija, monessakin mielessä. Yksi monista on se tapa, jolla järjestö on jo kauan tehnyt yhteistyötä pohjoisen toimijoiden kanssa. Satun tietämään, että yksi ensimmäisistä Green belt movementin rahoittajista olivat suomalaiset opiskelijat, jotka vuosia keräsivät ja lahjoittivat rahaa puiden istuttamiseen tänne Keniaan. Se ei ehkä juurikaan pienentänyt maani ilmastovelkaa Kenialle enempää kuin murusen mutta ainakin siinä luotiin tapoja joilla tuota velkaa voitaisiin jatkossa entistä nopeammin lyhentää. Se myös loi molemmissa osapuolissa uskoa siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Tämä jos mikä on tärkää.
Hyvät kolleegat, olen pian siirtymässä pois ministerin tehtävistä, tekemässä tilaa nuoremmille. Siksi haluaisin esittää muutaman henkilökohtaisen sanan ilmastonmuutoksen torjunnasta. Olen ollut ministerinä yli 11 vuotta ja kiertänyt ympäristöministerinä näitäkin kokouksia jo kolme ja puoli vuotta. Olemme menneet upeasti eteenpäin, kiitos teille kaikille siitä.
On kuitenkin pakko sanoa, että entisenä paikallishallinnosta vastaavana ministerinä vähän hirvittää joskus tämä toiminnaan tehottomuus täällä. Matkan varrella on tullut monta ideaa, joilla näiden kokousten prosesseja voitaisiin tehostaa ja poistaa turhaa ryntäilyä. Lupaankin kotiin päästyäni käynnistää valmistelun, jonka tuloksena maani voisi rahoittaa YK:n ilmastosopimuksen neuvotteluprosessien arviointimenetelmiä ja niiden tehostamista.
Jätän nämä areenat oikeasti vähän haikeana, sillä tämä asia on tärkeä. Olen henkilökohtaisesti intohimoinen hiihtäjä mutta se on yhä hankalampaa, sillä talvet kotiseudullani saaristossa – yhdessä maailman kauneimmassa sellaisessa – ovat käyneet aiempaa lumettomammiksi.
Suomalaiset ornitologit ovat myös havainneet, että muuttolinnut tulevat keväisin meille saaristoon vuosi vuodelta aiemmin. Ainoa järkevä selitys tähän on ilmastonmuutos.
”Kuu kiurusta kesään” on Suomessa toiveikas sanonta, se ilmaisee kesän lähestymistä pitkän talven jälkeen. Pitäkääkin siis huoli, etteivät kiurut jatkossakaan talvehdi meillä Västanfjärdissä!
Olkoon tämä sanonta siis toiveikas evästykseni teille, oi ilmastosankarit!
Add comment marraskuu 15, 2006
