Ratkaisut ovat olemassa, kuinka niihin päästään?

toukokuu 22, 2007

Ilmastonmuutoksen ratkaisut ovat olemassa, mutta niiden toteuttaminen vaatii ennennäkemötäntä globaalien resurssien uudelleenohjaamista.

Tämä nykyiseltä demokraattiselta päätöksenteolta ja markkinataloudelta mahdollisesti liikaa vaadittu.  Entä jos… 2040 -seminaarissa ideoimme näiden kahden yli toimivaa ja “parempaa” globaalia päätöksentekojärjestelmää. Maailman hallitusta, joka ei olisi instituuioiden vaan ihmisten liitto. Syntyi ajatus open source -hallituksesta (tämä ei mahtunut  perjantaina ilmestyvään juttuun, eli tässä director cut):

Planetaarinen tahto löytyi wikidemokratiasta.
Vuonna 2012 maailman kansalaiset perustivat open source -hallituksen, joka haastoi reilujen sääntöjen etsimiseen lamaantuneet valtiot, ne jotka meidän aikanamme kompastelivat Kioton sopimuksen kaltaisten marginaalisten askeleiden ottamisessa. ”Wikidemokraattisesti” yhdessä kirjoitettu sopimus valmistui jo 2010 ja sitä pidetään eräänlaisena peruskirjana ”ihmisten YK:lle”. Sen lähtökohtana on vihreä talous, joka turvaa  puhtaan veden, ilman ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen tuleville sukupolville.

Entry Filed under: Uncategorized. .

Leave a Comment

Required

Required, hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


RSS Ilmastonmuutoksesta muualla verkossa:

Uusimmat:

Luetuimmat:

Aiheet:

Britannia demokratia demos e2 eduskuntavaalit Enestam henkilökohtainen historian_alku ilmastonmuutos innovaatio ipcc julkisuus kieli Kuronen motivaatio Nairobi nyt Piedalgs politiikka presentaatio päästökauppa raha Stern sukupolvet talous teollinen totuus työväenpuolue Uncategorized vallankumous

Otamme osaa:

Pisarat on Entä jos demokratia ei ri…
hippi on Lentäminen aiheuttaa ilmaston…
M on Lentäminen aiheuttaa ilmaston…
iklmnqwew on ABOUT
Захар Седенко on ABOUT