Ilmastonmuutos ja demokratia muuttaa…

…tänne

Avoin kirje Suomen hallituksen ilmastoasiantuntijalle

Hyvä Oras Tynkkynen,
Onnittelut historiallisesta nimityksestäsi Suomen hallituksen viralliseksi ilmastoasiantuntijaksi! Olet varmasti paras mahdollinen valinta tähän vaativaan tehtävään. Aloitit työsi ilmastonmuutoksen torjumiseksi jo 1990-luvun alussa, luultavasti ennen kuin sinua 25 vuotta vanhempi Jorma Ollila oli edes kuullut koko ilmiöstä. Olet ollut läsnä kun Kioton sopimus solmittiin. Jo tähänastisilla meriiteilläsi olet ilmiselvä edelläkävijä ja ilmastosankari.

Suuri yleisö tulee muistamaan sinut kuitenkin niistä teoista, jotka teet seuraavien 45 kuukauden aikana.

Hallussasi on tyystin uusi virka, jonka hoitamisesta ei ole olemassa aiempaa vertailukohtaa. Saat itse näyttää esimerkkiä sille, mitä hallituksen ilmastoasiantuntija voi tehdä ja millaisia asioita saavuttaa.

Meidän mielestämme tehtävänäsi ei ole toimia vihreiden vahtikoirana hallituksen ilmastopoliittisten tavoitteiden toteutuksessa.

Kyse ei ole myöskään pelkkänä hallituksen teknisenä neuvonantajana toimimisesta. Tällaiseen tehtävään löytyisi kyllä päteviä virkamiehiäkin.

Meidän mielestämme tehtäväsi on demokratian pelastaminen luomalla kokonaan uudenlaista politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jossa kansalaisilla on mahdollisuus kokea olevansa osallisia aikamme suurimman haasteen, ilmastonmuutoksen, selättämisessä.

Tämän haasteen brittiläinen kollegasi, ministeri David Milliband, on kuvannut pistämättömällä tavallaan seuraavasti:

Climate change challenges our way of thinking about politics. Our conception of politics has been government and parliament -based. It has been about managing not mobilising, governing not campaigning, based on active government and passive citizens. The environment shows how outdated this is. People don’t want the remote influence of lobbying their representatives through the occasional tick in the ballot box. They want to be players.

Sinun tehtävänäsi on näyttää kansalaisille, mitä tämä uudenlainen politiikka voi olla.

Haluamme tukea sinua parhaamme mukaan tässä valtavassa haasteessa.

Ehkä seuraavat kaksi harjoitusta voivat auttaa sinua tehtävässäsi. Niissä molemmissa kyse on on ajattelemisesta ajassa taaksepäin:

1. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään parhaimmillaan 30% vuoteen 2020 mennessä. Siihen on aikaa alle 13 vuotta. Ajattelepa jokaista vuotta ennen tuota ajankohtaa: Millainen on Suomen oltava vuonna 2019, jotta tavoiteltu päästövähennys toteutuu? Entä vuonna 2018? Mitä päätöksiä on tehtävä jo vuonna 2017? Vuotta ennen sitä?…Ensi vuonna? Tänä vuonna? Monien asioiden toteuttamiseen menee aikaa, sen huomaa kun tekee tämän harjoituksen.

Teetätä tämä harjoitus pääministerille, valtionvarainministerille, ympäristöministerille, kauppa- ja teollisuusministerille ja väyläministerille. Teetätä se heillä joka vuosi. Kerro kansalaisille tulokset. Haasta heidät kaikki miettimään omaa vastaustaan tähän.

2. Ajattele tästä hetkestä taaksepäin uraasi Suomen merkittävimpänä ilmastoaktivistina. Muistele sitä, kuinka itse – luultavasti vähitellen – tajusit ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisen haasteen valtavuuden. Miltä se eri hetkinä tuntui? Mieti, miten nämä kokemukset voitaisiin tuottaa kaikille suomalasille. Tavoilla, jotka eivät aiheuttaisi pelkkää kauhua ja paniikkia vaan uskoa siihen, että meillä jokaisella on mahdollisuus vastata tähän valtavaan haasteeseen – toimimalla yhdessä. Tämän massiivisen mielikuvaharjoituksen toteuttamiseen juuri sinulla on nyt poikkeuksellinen mahdollisuus!

Me Demos Helsingissä toivotamme sinulle rohkeutta ja kaikkea hyvää uudessa tehtävässäsi. Toivottavasti tänään Helsingin sanomien NYT-liitteessä ilmestynyt “Suomi vuonna 2040″-artikkeli ja samassa yhteydessä julkistettu kirjoituskilpailu antavat uusia eväitä töihisi.

Suomen kansan kollektiivinen mielikuvitus on nyt laukaistu kuvittelemaan millainen on ilmastonmuutoksen selättänyt onnellinen Suomi. Sinun ja hallituksen tehtävänä on näyttää reitti, jolla tuohon tavoitteeseen voidaan päästä.

Helsingissä 25.5. 2007,

Demos Helsinki

Eettisten innovaatioiden huippuyksikkö

Lisää ennakkomakua ensi perjantain Nytin jutusta. Eli tässä on kuvataitelija Antti Majavan Suomen Kuvalehdessäkin esittelemä ja seminaarimme kehittelemä ajatus eettisten innovaatioiden luomisesta, nykyisten tyhjien ja alkeellisten taloudelliseen hyvinvointiin tähtäävien innovaatioiden sijaan:

Eettisten innovaatioiden huippuyksikkö
Suomi on kehittänyt eettisten innovaatioiden huippuyksikön, ns. Suomen-mallin. Sen sijaan että yritettäisiin keksiä uusia tapoja tuottaa turhaa tavaraa, huippuyksikössä etsitään suoraan onnellisuutta lisääviä innovaatiota. Suomi-ilmiöllä viitataan aikaan, jolloin maassamme kehitetty eettisten innovaatioiden järjestelmä otettiin käyttöön Kiinassa. Vuosituhannen vaihteessa maailman kulutustavaroita sylkeneestä suurvallasta on nyt tullut hyvän elämän harjoitteiden merkittävin viejä.

 

Ratkaisut ovat olemassa, kuinka niihin päästään?

Ilmastonmuutoksen ratkaisut ovat olemassa, mutta niiden toteuttaminen vaatii ennennäkemötäntä globaalien resurssien uudelleenohjaamista.

Tämä nykyiseltä demokraattiselta päätöksenteolta ja markkinataloudelta mahdollisesti liikaa vaadittu.  Entä jos… 2040 -seminaarissa ideoimme näiden kahden yli toimivaa ja “parempaa” globaalia päätöksentekojärjestelmää. Maailman hallitusta, joka ei olisi instituuioiden vaan ihmisten liitto. Syntyi ajatus open source -hallituksesta (tämä ei mahtunut  perjantaina ilmestyvään juttuun, eli tässä director cut):

Planetaarinen tahto löytyi wikidemokratiasta.
Vuonna 2012 maailman kansalaiset perustivat open source -hallituksen, joka haastoi reilujen sääntöjen etsimiseen lamaantuneet valtiot, ne jotka meidän aikanamme kompastelivat Kioton sopimuksen kaltaisten marginaalisten askeleiden ottamisessa. ”Wikidemokraattisesti” yhdessä kirjoitettu sopimus valmistui jo 2010 ja sitä pidetään eräänlaisena peruskirjana ”ihmisten YK:lle”. Sen lähtökohtana on vihreä talous, joka turvaa  puhtaan veden, ilman ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen tuleville sukupolville.

Autoilu aiheuttaa ilmastonmuutosta

Ensin varoitusmerkit ilmestyivät lentolippuihin, nyt autoihin:

Lentäminen aiheuttaa ilmaston lämpenemistä

Kirjoitimme tässä blogissa 14. huhtikuuta ehdotuksesta laittaa lentolippuihin varoitustarroja. Parissa viikossa homma on edennyt näin pitkälle:

Leadbeater: tuotantoa lisäävistä innovaatioista ilmastoinnovaatioihin

Charles Leadbeater (yksi harvoista joka osaa puhua niinkin tyhjästä aiheesta kuin innovaatiot jotain tolkullista) nosti tänään Espoossa pitämässään esitelmässä esiin ilmastohaasteen vaikutukset innovaatioihin.

I think there is too much innovation. At least as long as more innovation means more production and more production of carbon.

En tiedä menikö tämä pudottava puheenalku sitä kuulemassa olleelle suomalaiselle liike- ja virkamiehistön elittille jakeluun. Yhtä kaikki on hienoa nähdä kuinka kaikkien alojen kirkkaimmat ajattelijat heräävät ilmastonmuutoksen läpitunkevuuteen.

Leadbeaterin ajatukulkua on hauska lähteä seuraamaan: tulevaisuuden innovaatiot eivät ole enää uuden keksimistä. Nykyistenkään innovaatioiden kannalta uuden keksiminen on harvoin kovin oleellista. Trkeämpää on monen vanhan yhdisteleminen.

Vanhan yhdistely korostuu yhä enemmän kun kaikesta hiiltä sisältävästä tulee niukkuustuote ja innovaatiosta ennen kaikkea sen keksimistä, miten asioita, tavaroita, prosesseja ja rakennuksia käytetään uudestaan ja uudella tavalla.

Vanhasta on tehtävä uutta, uuteen tarpeeseen mahdollisimman pienillä energiamäärillä. Siihen, millä tyydytettiin aiemmin yhdenlainen tarve, on jatkossa lisättävä uudenlaisia komponentteja, jotta samalla rakenteella – tiettyyn laitteeseen tai rakennukseen sidottuun hiileen – saataisiin aikaan enemmän.

Ilmastonmuutos tekee maailmasta Super-Legolandin. Olemme kulkemassa tiukasti eriytettyjen ja erikoistuneiden rakenteiden ja työnjaon maailmasta joustavampaan ja muunneltavaan maailmaan. Tämä on lähtökohta sille, mitä jatkossa suunnittelemme ja rakennamme. Mutta huomattava osa maailmastamme on jo valmis eikä meillä ole varaa hiilitaseemme puitteissa rakentaa sitä kaikkea uudestaan – kaupunkeja, taloja, koneita jne.

Vauraissa maissa ihmisillä on ympärillään hirvittävät määrät tavaraa (ja kohta perimme sitä tuplamäärän lisää suurilta ikäluokilta). Siksi re-use -innovaatiot ja –innovaatiorakenteet ovat merkittävä tulevaisuuden ilmiö, joka tulee muuttamaan tapaamme tuottaa ja kuluttaa.

Hörhöistä, jätetaiteilijoista ja kierrätyssuunnittelijoista tulee hiilivapaan yhteiskunnan esikuvia. Mutta ei vain heistä. Eväitä innovaatioprosesseihin etsitään parhailla palvelukonsepteilla toimivilta käsityöläisiltä kuten korjausompelijoilta, suutareilta, entisöijiltä ja pyöräkorjaajilta.

Kymmenen ratkaisua ilmastonmuutokseen

Demos Helsinki järjesti yhteistyössä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kanssa think tank -seminaarin aiheesta “Entä jos… vuonna 2040 Suomi on selättänyt ilmastonmuutoksen”.

Both-suunnittelutoimisto keräsi seminaariosallistujien esittämät “Vaaralliset ajatukset” mindmappiin. Puramme sitä seuraavien viikkojen aikana tässä blogissa, sekä Nytissä.

Jäsentyneempää analyysia odotellessa tässä kymmenen tapaa, jotka voivat osaltaan auttaa ilmastonmuutoksen ratkaisuun (klikkaa kuvaa niin saat siitä suuren version).

Varoitustarroja lentolippuihin!

Kiihtynyt ilmastokeskustelu tuottaa nyt paljon kiinnostavia tulevaisuuskuvia siitä, millainen on ilmastonmuutoksen torjuntaan aktivoitunut yhteiskunta. Siis sellainen yhteiskunta, jossa luultavasti elämme viiden vuoden sisällä.

Nyt Institute for Public Policy Research ehdottaa, että kaikkiin lentolippuihin, matkamainoksiin ja lentokenttien seiniin sijoitettaisiin näkyviä “Lentäminen aiheuttaa ilmastonmuutosta“-varoitustarroja tupakka-askien “Tupakka tappaa“-tarrojen tapaan.

Hollantilaisen tutkimuksen mukaan 90% tupakoitsijoista huomaa varoitustarrat ja 13% kokee vähentäneensä tupakointia niiden seurauksena.

Terveysvalistus on ollut tähän saakka ehkä suurin hyvinvointivaltioioiden kansalaisiinsa suuntaama mobilisointioperaatio. Siksi se tuottaa kiinnostavia analogioita myös ilmastopolitiikkaan. IPPR ja monet muut tahot esittävät, että ilmastopolitiikan olisi ulotuttava nykyistä enemmän kansalaisten aktivointiin, ei vain suurten toimijoiden ohjailuun.

Tupakan vastaisella kampanjoinnilla on selkeästi yleinen hyväksyntä. Tupakkateollisuuden ohella vain harvat ovat sitä mieltä, että se olisi turhaa holhoamista tai vääränlaista ihmisten yksityiselämään puuttumista. Voisiko ilmastonmuutokseen liittyvistä yksityisistä valinnoista tulla samalla tavalla julkisia?

Valistuksen vaihtoehdoksi esitetään usein hintasäätelyä ja kieltämistä. Ilmastonmuutoksen selättäminen vaatii mitä luultavimmin myös lentoliikenteen hintaohjausta päästökaupan tai verotuksen kautta. Näin on käynyt myös terveyspolitiikassa: tupakan verotusta on kiristetty jatkuvasti ja saatavuutta heikennetty.

Jotta näistä toimista voidaan joskus tehdä demokraattisesti äänestäjien tukema päätö, on ilmastovalistusta lisättävä vielä huomattavasti nykyisestä.

Lentolippujen varoitusmerkit uuden hallituksen hallitusohjelmaan!

Entä jos demokratia ei riitäkään?

Olet ehkä ihmetellyt miksi blogimme nimi on Ilmastonmuutos ja demokratia. Ehkä jopa kummastellut mitä ihmettä noilla kahdella on tekemistä keskenään.

Pelkäämme, ettei mitään. Toivomme, että erittäin paljon.

Ilmastonmuutoksen eteemme asettama yhteiskunnallinen peruskysymys on seuraava: Voimmeko pitää molemmat, liberaalin demokratian ja kulttuurillemme elinkelpoisen ilmaston?

Se kuinka ilmastonmuutos asettaa kyseenalaiseksi nykyisen päätöksentekojärjestelmämme kyvykkyyden on herättänyt vasta vähän kansainvälistä keskustelua. On kun yhteiskuntatieteilijät, intellektuellit, ilmastokampanjoijat ja päätöksentekijät haluaisivat peitellä pessimismiään. Emme halua sanoa ääneen, että meillä ei ole tämän hetken läntisissä demokratioissa käytössä yhteiskunnallisia instrumentteja, jotka tuottaisivat tarvittavat elämäntapamuutokset.

Viimeisin pohdiskelu ilmastonmuutoksen ja demokratioiden suhteesta löytyy openDemocracy -saitilta. Siinä “yhteiskunnallinen yrittäjä” Dougald Hine polemisoi osuvasti demokratian edessä olevaa haastetta:

Listening to British campaigners, it can sound as though the problem is that we as individuals have too much power and the state has too little. What [Al] Gore reminds us is that, in important ways, power is already dangerously concentrated. There are signs of hope, not least in some of the ways which people are finding to use the internet. Mechanisms for restricting our personal behaviour will be required, but we should demand involvement in the process rather than petitioning the state to relieve us of our freedom. Meanwhile, governments must stop protecting those industries which cannot or will not adapt their behaviour to a low-carbon world.

Climate change presents immense technical tests, but the challenge it presents is also to the democratic imagination. Whether or not we succeed technically in mitigating its effects, it is all too easy to envisage the result as a more or less unpleasant authoritarian future. The task is to imagine and bring about a future which can accommodate both austerity and autonomy. There is a kind of political freedom which is distinct from consumer freedom and also from the “freedom from fear” promised by pervasive state control. At its heart is the space for individual and shared self-reliance. The tone of much current debate over climate change makes the rearticulation of this idea of freedom urgent.

Hinen pointti on kristallinkirkas: kansalaisilla yksilöinä tulisi olla mahdollisuus ottaa osaa niihin tapoihin, joilla elämäntapojamme rajoitetaan ja muutetaan. Mechanisms for restricting our personal behaviour will be required, but we should demand involvement in the process rather than petitioning the state to relieve us of our freedom.

Tämä vaatii muutosta siinä miten kulttuurimme näkee vapaudet, velvollisuudet sekä osallistumisen yhteiseen hyvään. Onko vapaus muutakin kuin kuluttajan vapautta ja velvollisuus muutakin kuin velvollisuutta painostaa päätöksentekijöitä, äänestää ja maksaa veroja? Vai voimmeko osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan, jollain nykyaikaisemmalla ja palkitsevammalla tavalla?

Nämä kysymykset ovat aikamme demokratian ytimessä. 2000-vuotta sitten kehitetty ja 200-vuotta sitten massoille instutionalisoitu tapaa ottaa osaa yhteiseen hyvään kaipaa uusia ideoita. Se on riittämätön aikamme tarpeisiin.